Biotalousstrategian toimeenpano hiertää Kainuussa (HS 6.1)

Suomen metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee jatkuvasti vaikka päättäjät hallitusta myöten vakuuttavat toimivansa monimuotoisuuden puolesta. Kainuussa on vielä jäljellä metsäkokonaisuuksia joilla on korvaamaton merkitys eteläisen Suomen ja myös muiden Pohjoismaiden monimuotoisuusreservinä.

Luonnonmetsien varaan rakentuu lukuisia elinkeinoja kuten jatkuvasti kasvava luontomatkailu. Vanhojen metsien hakkuutahti on Kainuussa kova ja maisemat muuttuvat vauhdilla. Tämä hiertää elinkeinonharjoittajia, matkailijoita ja paikallisia asukkaita.

Metsähallitus vetoaa julkisuudessa usein siihen että hakkuumäärät ja toteutustavat on sovittu yhdessä alueellisissa Luonnonvarasuunnitelmaryhmissä (LVS). Metsähallituksen mukaan prosessiin osallistetaan kaikki metsää hyödyntävät toimijat. Suunnitelman mainitaan olevan keskeisin Metsähallituksen alueiden käytön päätöksentekoelin.

Toimimme vuoden 2015 aikana Kainuun LVS- ryhmässä asiantuntijajäseninä. Kokemuksemme mukaan työryhmällä ei ollut lainkaan liikkumavaraa, hakkuumäärät ja hakkuutavat oli päätetty jo ennen työryhmän kokoontumisia. Prosessissa ei ollut varattu aikaa eri alojen näkökulmien esittelylle. Ainut vaikuttava tekijä oli metsäteollisuuden kasvava puun tarve.

Hakkuumääriä ja tapoja kritisoivat asiantuntijajäsenten lisäksi luontojärjestöt ja monet yrittäjät. Kainuun ELY-keskuksen lausunnossa suunnitelman todettiin kiihdyttävän luonnon monimuotoisuuden kapenemista ja johtavan käytännössä vanhojen metsikäluokkien häviämiseen suojelualueiden ulkopuolelta suunnitelmakaudella. Edes ympäristöviranomaisen lausunnolla ei ollut vaikutusta prosessin lopputulokseen.

Metsähallitus ei lukuisista pyynnöistä huolimatta kyennyt tarjoamaan ristiriidatonta tietoa alueen metsien tilasta. Toimitetussa mittariaineistossa oli kymmenien tuhansien kuutioiden ja hehtaarien heittoja. Tämä teki suunnitelman faktapohjaisen arvioinnin vaikeaksi.

Suomen metsätalouden ja siten puunkäytön lisäämistä ajavan biotalousstrategian väitetään olevan kestävällä pohjalla ja hakkuiden jäävän huomattavasti alle metsien vuosikasvun. Mikä sitten pakottaa suuntaamaan hakkuita harvinaisiin arvometsiin joilla on huomattava merkitys monimuotoisuuden, virkistäytymisen ja muiden elinkeinojen kannalta?

Ennalta sanellut suunnitteluprosessit ja uutiset maakuntien metsäkiistoista heikentävät luottamusta siihen että valtion metsien käyttö pohjaisi tutkittuun tietoon ja sidosryhmien aitoon huomioimiseen.

Antti Majava

Mustarinda-seura, Hyrynsalmi

Jouni Laaksonen

retkeilyyn erikoistunut tietokirjailija, Kuhmo

Tiedotteemme liittyen metsähallituksen Luonnonvarasuunnitelmaan 5.6.2015

Julkaisen tämän täällä koska tiedotteesta oli ti 9.6.2015 Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa julkaistu lyhyitä lainauksia, joiden pohjalta ei välttämättä saa kuvaa tiedotteemme sisällöstä.

Tiedote 5.6.2015

Asiantuntijajäsenet pettyneitä Metsähallituksen Kainuun luonnonvarasuunnitelman toteutukseen.

Yhteistyöryhmään asiantuntijajäseniksi kutsutut Antti Majava ja Jouni Laaksonen ovat pettyneitä Metsähallituksen Kainuun Luonnonvarasuunnitelman toteutukseen. Prosessissa ei ole varattu käytännössä lainkaan mahdollisuutta suunnitelman kommentointiin tai asiantuntijanäkökulmien esittämiseen. Asiantuntijoilta ei ole myöskään pyydetty lausuntoa.

Suunnitelma on herättänyt laajaa kritiikkiä ja Kainuun luonnonsuojelupiiri sekä Kainuun Lintutieteellinen yhdistys ovat siitä jo irtisanoutuneet. Arvostelun seurauksen Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä tulee 8.6 selvittämään ristiriitoja Kainuuseen. Härmälän vierailuohjelmaan ei kuitenkaan ole sisällytetty tapaamisia luonnonvarasuunnitelman yhteistyöryhmän jäsenten kanssa. Avoimeksi jää, miten pääjohtaja Härmälä aikoo selvittää ristiriitoja, jos hän ei kuule luonnonvarasuunnittelua arvostelleita osapuolia?

Uuden suunnitelman pohjana toimivat edellisen suunnitelmakauden mittaristotiedot metsien tilasta ovat keskeisiltä osiltaan puutteellisia ja monitulkintaisia. Niiden pohjalta ei ole mahdollista luoda kokonaiskuvaa Kainuun valtionmetsien toteutuneesta kehityksestä.

Metsähallitus on ylittänyt edellisessä luonnonvarasuunnitelmassa ja sen välitarkistuksessa sovitut hakkuumäärät useina vuosina peräkkäin sadoilla tuhansilla kuutioilla. Tämä heikentää luottamusta Metsähallituksen kykyyn pitää kiinni yhdessä sovituista tavoitteista. Myös arvokkaiden luonto-, maisema-, virkistys-, ja kulttuurikohteiden rumat hakkuut kertovat haluttomuudesta toimia yhteisen edun mukaisesti.

Kainuun metsät ovat viime vuosikymmenien voimaperäisen käsittelyn myötä valtaosin nuoria. Maltillisen hakkuutavoitteen asettaminen seuraavalle viisivuotiskaudelle mahdollistaisi kasvatusmetsien järeytymisen ja monipuolisen puuraaka-aineen tarjonnan tulevaisuudessa.

Puusta on vallinnut jo vuosia ylitarjontatilanne, jonka ylläpitäminen arvokkaita luonnonmetsiä hakkaamalla ja muiden elinkeinojen, kuten luontomatkailun toimintaedellytyksiä pilaamalla ei ole järkevää. Puun hinnan polkeminen tuottaa tappiota myös yksityisille metsänomistajille.

Metsähallituksen tulostavoite on puun myynnin osalta syytä asettaa kohtuulliselle tasolle. Hallitusohjelmassa mainittu hakkuiden lisääminen 15 miljoonalla kuutiolla vuodessa on perusteltua vain jos puun kysyntä merkittävästi kasvaa esimerkiksi uusien sellutehdasinvestointien myötä. Julkisuudessa esillä olleet uudet biotuotetehtaat eivät valmistu vielä vuosikausiin. Hakkuumäärien nostamisen vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle ja ilmastotavoitteille on syytä selvittää tarkasti ennen niiden toteutusta niin Kainuussa kuin koko maassakin.

Metsähallituksen luontopalvelut on luotettava ja asiantunteva yhteistyötoimija. Valitettavasti luontopalvelut ovat suunnitelmassa jääneet pahasti metsätalouden jalkoihin. Luonnon monimuotoisuuden kapenemisen pysäyttäminen on määritelty keskeiseksi strategiseksi tavoitteeksi Suomessa kuin EU:ssakin. Metsähallituksen metsätalouspuolen on osoitettava että silläkin on kykyä ja halua tämän tehtävän hoitamiseen.

Luonnonvarasuunnitelmaprosessi kertoo Metsähallituksen Metsätalouden jämähtämisestä menneiden vuosikymmenien sanelupolitiikkaan. Kestävistä hakkuutavoitteista sopiminen ja keskusteleminen, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja metsää hyödyntävien eri elinkeinojen etujen esiin nostaminen ovat paras tapa huolehtia myös monipuolisesta elinkeinorakenteesta, työpaikoista ja elämänlaadusta.

Antti Majava, Hyrynsalmi 0400-655883 (antti.majava@mustarinda.fi)

Jouni Laaksonen, Kuhmo 050 5540704 (jouni.laaksonen@iki.fi)

Näkokulma Kainuun Sanomissa 7.4.2015

Julkaisen tämän näkökulman myös blogissa, koska se näkyy Kainarissa vain maksullisilla sivuilla:

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kolumnit/nakokulma-yhteiskunta-toimii-luonnon-monimuotoisuuden-varassa/

Yhteiskunta toimii luonnon monimuotoisuuden varassa.

Metsähallituksen Kainuun luonnonvarasuunnitelmaprosessi on tuonut jälleen selkeästi esiin eri toimijoiden näkemyserot metsien käytöstä. Metsähallituksen sisäisiä linjauksia tehdään metsätalouden komennossa. Tavoitteena on puuraaka-aineen tuotannon maksimointi monimuotoisuuden sekä matkailu- ja virkistyskäytön kustannuksella. Maakunnan luontoon pohjaava matkailuimago ja metsäsektorin kanssa yhtä paljon Kainuulaisia työllistävä matkailusektori kärsivät harkitsemattomien hakkuiden seurauksista.

Kainuun metsiä on hoidettu vuosikymmeniä selluntuotannon ehdoilla, mikä on johtanut metsien ikärakenteen vääristymiseen. Vaikka nuorten metsien vuosikasvu ylittää kaksinkertaisesti hakkuutavoitteen on järeätä tukkipuuta vaikea löytää sahateollisuuden tarpeisiin. Viimeisten vanhan metsän rippeiden hakkuut pahentavat ikäluokkavääristymää entisestään.

Kuluneella luonnonvarasuunnitelmakaudella 2006-2013 Kainuun suojelualueiden ulkopuolisten yli 120-vuotiaiden valtionmetsien pinta-ala on pienentynyt yli 30% noin 50 000:een hehtaariin. Ilman lisäsuojelua tai hakkuukäytänteiden muuttamista Kainuussa ei tule nyt alkavan suunnitelmakauden jälkeen olemaan vanhoja metsiä muualla kuin nykyisillä suojelualueilla. Tämä tarkoittaa että vanhojen metsien osuus kaikesta valtion metsämaasta Kainuussa laskee nykyisestä 11:sta prosentista noin 6:een prosenttiin. Tällä tulee olemaan dramaattiset vaikutukset niin luonnon monimuotoisuuden kuin virkistys- ja matkailukäytön kannalta.

Valtionmetsien hoito pohjaa Kainuussa hyvin erilaiseen ajatteluun kuin vaikkapa Pohjois-Pohjanmaalla, jossa luonnonvarasuunnitelma painottaa monimuotoisuutta sekä matkailu- ja virkistyskäyttöä. Koillismaan valtionmetsistä 24% on yli 140-vuotiaita ja virallisena tavoitteena on pitää osuus lähes samana myös tulevina vuosikymmeninä.

Jos Kainuun valtionmaiden yli 120-vuotiaista metsistä saatavat hakkuutulot jaetaan uudistumisajan mukaisesti 80 -vuodelle, ja niihin lisätään harvennuksista saatava tuotto, metsät tuottavat metsätalouskäytössä nykyisellä korkotasolla noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa, mikä on noin kahdeksan prosenttia Metsähallituksen kokonaistuloista Kainuussa. Tästä tulosta Kainuuseen jää nykykäytäntöjen mukaan alle puolet.

Kainuun matkailun kokonaistulovaikutus oli vuonna 2009 yhteensä 180 miljoonaa euroa. Kainuussa asiaa ei ole tutkittu, mutta esimerkiksi Ylläksen, Pallaksen ja Levin matkailukeskusten kaikista kävijöistä yli 90 prosenttia ilmoittaa tärkeimmäksi matkakohteen valintaan vaikuttavaksi tekijäksi luonnon. Tiedetään että luonto on erittäin merkittävä tekijä myös Kainuun matkailussa.

Jos oletetaan varovaisesti että 50 prosenttia Kainuuseen tulevista matkailijoista valitsee matkakohteen ainakin osittain luontoarvojen pohjalta ja vaikkapa kaksi prosenttia näistä matkailijoista jättää saapumatta arvometsien hakkuista johtuen, on hakkuiden aluetaloudellinen tulos negatiivinen.

Kainuun matkailutoimijat ja julkiset organisaatiot käyttävät vuodessa useita miljoonia euroja markkinointiin. Markkinoinnilla ja myönteisellä imagolla arvioidaan olevan merkittävä vaikutus matkailijamääriin. Yksi sivun kokoinen ilmoitus valtakunnallisessa sanomalehdessä maksaa noin 30 000€. Televisiomainos hyvään katseluaikaan on tuotantokuluineen moninkertaisesti kalliimpi.

Kainuun vanhojen metsien ja kulttuurikohteiden hakkuista on kerrottu isoin otsikoin kaikissa Suomen päämedioissa useaan otteeseen. Kainuun matkailumarkkinoinnin panostukset tai yli 120-vuotiaista metsistä saatava hakkuutulo sulavatkin hetkessä hakkuiden aiheuttamassa negatiivisessa julkisuudessa.

Matkailu on vain yksi vanhoista metsistä hyötyvä elinkeinoelämän osa-alue. Lisäksi tulevat perinteinen paikallinen puurakentaminen, porotalous ja luonnontuoteala. Yhteisarvoltaan nekin hakkuutuloja suuremmat. Rikkaalla metsäekosysteemillä on lisäksi suuri vaikutus hyvinvointiin ja työkykyyn. Kainuun luonto on oleellisessa roolissa houkuteltaessa matkailijoiden lisäksi uusia asukkaita raskaasta muuttotappiosta ja ikääntymisestä kärsivään maakuntaan.

Yli 600 maailman johtavaa biodiversiteetti- ja ympäristötutkijaa on allekirjoittanut Consensus For Action -raportin jonka mukaan monimuotoisuuden nopea heikkeneminen uhkaa romahduttaa yhteiskuntia ylläpitävät luonnonjärjestelmät jo lähivuosikymmeninä, jos massiivisiin toimiin monimuotoisuuden turvaamiseksi ei ryhdytä välittömästi. Suomessa oleellisessa roolissa on juuri metsien hoidon suunnittelu.

Luonnon kantokyvyn vaaliminen ei ole viherpiipertämistä vaan yhteiskunnan ja siten myös elinkeinoelämän strategisten toimintaedellytysten turvaamista. Riskien vähättelylle ei enää ole sijaa. Suomen ja Kainuun on tunnistettava nykyistä paremmin oma paikkansa globaalissa muutoksessa ja laadittava luonnon käyttöä koskevat suunnitelmat luonnontieteellisten ja taloudellisten faktojen pohjalta.

Antti Majava

Luonnonvarasuunnitelman yhteistyöryhmän asiantuntijajäsen

Puheenjohtaja, Mustarinda-seura ry, Hyrynsalmi

Minulla ei ole tapana kirjoitella blogiini kommentteja kaikenlaiseen mediassa ilmenevään ajatustenvaihtoon, mutta seuraava Matti Apusen ulostulo muodostaa poikkeuksen. En malta olla kaiken kiireenkään keskellä puuttumatta Apusen aatoksiin. Klimaatti -portaalissa julkaistiin siis Apusen ilmastokriisiin liittyvä haastattelu otsikolla:


Matti Apunen ratkaisee ilmastokriisin

Kommentoin (kursiivilla) seuraavassa kohta kohdalta haastatellussa esiin tulevia Apusen ajatuksia 

”Apunen tunnustaa seuraavansa ilmastoasioita yhtä aktiivisesti kuin kuka tahansa rivikansalainen”.

”Viikonlopun sulattelun jälkeen ääni on vaihtunut kellossa. Ilmastoflegmaatikosta (Apunen) on kuoriutunut tuttu rakkikoira, provosoivia väitteitä sylkevä taitava argumentoija, joka kuorruttaa tiukat kantansa herkullisilla esimerkeillä. On aika käynnistää show nimeltä Matti Apunen ja ilmastonmuutoksen ratkaisu.”

• Show tässä todellakin on kyseessä kun haastattelun teemasta mitään ymmärtämätön henkilö häärii yhtäkkiä monien arvioiden mukaan ihmiskunnan pahimman ja vaikeimman ongelman ratkaisijana.
  Apusen osaaminen ja näkemykset siitä, mistä ylipäätänsä on kyse, ovat todellakin rivikansalaisen tasoa. Ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökriisin perustekijöiden hoitamisen keskeisiä esteitä ovat juuri yhteiskunnan ja etenkin elinkeinoelämän johtotehtävissä toimivat henkilöt jotka syystä tai toisesta kokevat oikeudekseen olla seuraamatta tieteellistä keskustelua ja olla huomaamatta reaalisessa toimintaympäristössä jo tapahtuneita radikaaleja muutoksia. 

“Ilmasto-ongelman voi oikeastaan jakaa kahteen ongelmaan. Se on teknologiaongelma ja toisaalta asenneongelma,”

Asenteisiin hän tarjoaa kahta vaihtoehtoa. Toinen niistä on pessimistinen niukkuuden mantra, jossa usutetaan ihmisiä annostelemaan viimeisiä leipäpaloja ennen kuin ne loppuvat. Sitten katsotaan, kun ihmiset kahmivat ahnaasti viimeisiä limppuviipaleita. Kun laari on tyhjä, he alkavat syytellä toisiaan.

Toinen vaihtoehtoinen tapa suhtautua ongelmaan on optimismi. Optimisti keksii Apusen mukaan uuden leivän.

• Apusen ajatus pessimismin haitallisuudesta on helppo jakaa. Meillä on todellakin aivan liikaa nihilististä puhetta jossa ympäristö- ja ilmasto-ongelmalle ei enää voida tehdä mitään ja kulutusta voidaan jatkaa entiseen malliin. Ilmastopäästöt lisääntyvät ja ekosysteemin kantokyky heikkenee huimalla nopeudella. Pessimismi ei liity siihen, etteikö paljonkin olisi tehtävissä, vaan siihen että näyttää vahvasti siltä että kaikista mahdollisuuksista huolimatta mitään ei tehdä.

• Apunen myös viittaa siihen, että ilmastokriisin ratkaisun löytävät insinöörit tai vaikkapa kansainvälinen öljy-yhtiö. Ongelmat ovat kuitenkin olleet näillä tahoilla tiedossa vuosikymmeniä. Talous- ja teknologiavetoisella globaalilla kehityksellä on ollut samoin vuosikymmeniä aikaa tuottaa ratkaisuja tilanteeseen. Tilanne on kuitenkin jatkuvasti huonontunut. On vaikea keksiä mikä voisi toimia riittävänä yllykkeenä ilmastokriisin pysäyttämiselle jos tiedeyhteisön lähes yksimielinen kanta, lukemattomat  ilmastokatastrofit ja erittäin vakuuttava ennakointitieto ei vielä ole muutokseen johtanut.

• Apusen olisi hyvä perehtyä päästövähennyksiin johtavien teknologioiden kehitystyöhön samoin kuin resurssiniukkuuden ja mm. öljyn kallistumisen aiheuttamiin taloudellisiin ja yhteiskunnallsiin ongelmiin. Tieto lisää valitettavasti tässä tapauksessa tuskaa, sillä millään tästä hetkestä käsin kuviteltavissa olevalla teknologialla tai resurssilla ei voida lisätä vastaavasti ihmiskunnan energiansaantia, kun öljyresurssit niukkenevat. IEA:n kannan mukaan öljyn tuotantohuippu on jo ohitettu eikä tuotantoa pystytä lisäämään vaikka kysyntää jatkuvasti kasvaa. Epäkonventionaaliset öljy- ja kaasulöydökset siirtävät enrgiantuotantohuippua IEA:n mukaan parhaimmillaankin vain muutamilla vuosilla. Se että elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajalla ei ole tietopohjaa näistä tekijöistä luo vakavan uhan elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksille lähitulevaisuudessa.

• Apusen leipävertaus rinnastuu Raamatun tarinaan, jossa Jeesus luo leipiä ja kaloja tyhjästä. Innovaatiopuhe on läheistä sukua uskonnoille ja samoin käsitys siitä että voimme ohittaa planeetan ja fysiikan lainalaisuudet (määrittelemättömäksi jäävillä) innovaatioilla. On aika huimaa tukeutua ihmiskunnan tulevaisuuden oleellisimmissa kysymyksissä teknologisiin ratkaisuihin joista ei vielä ole tietoa. Samalla logiikalla Suomi voisi julistaa sodan Venäjää vastaan ja uskoa pärjäävänsä aseilla joita ei ole vielä keksittykään.

“Ilmastokeskustelu, kuten keskustelu Suomessa yleensä aina, on pessimistien dominoimaa. Kun joku julistaa kädet ilmassa kadulla, että loppu on lähellä, häneen uskotaan. Todistustaakka jää aina optimistille,” Apunen moittii ja kaivaa sitten ennustuksen 1850-luvun Lontoosta. Pessimistit ennustivat, että kuningaskunnan paisuva pääkaupunki hukkuu hevosten jätöksiin. Niin ei käynyt.

“Syntyi auto”, hän lopettaa tarinansa.

Lienee selvää, että viivasuinen Apunen laskee itsensä optimisteihin ja toivoisi, että muut siirtyisivät leiriin myös.

• Eri laskelmien mukaan nykyisten sijoitusrahastojen ja mm. eläkeyhtiöiden taseissa on fossilisten enrgialähteiden omistuksia viisinkertaisesti se määrä, jonka voimme päästää ilmakehään ilman että seurauksena on maailman kaikkien sivilisaatioiden perusteita uhkaava ympäristökatastrofi.
• Hevosten jätökset eivät ehkä ole kaduilla, mutta maakuoreen vuosimiljoonien saatossa vasratoituneet öljyvarat on tupruteltu ilmakehään. Samalla noin 75% maapallon jäättömästä maapinta-alasta on ihmisen epäkestävässä käytössä. Lontoon sijaa koko ihmiskunta on pahoissa ongelmissa jätösten takia. Ja nyt ei puhuta hajuhaitoista. 
• Optimismia ei ole se että Apusen tapaan sulkee silmänsä realiteeteilta. Pikemminkin optimismia on se että näkee tilanteen koko haasteellisuudessaan, eikä kuvittele sille löytyvän simppeliä ja kivutonta kokonaisratkaisua. Ja erityisesti että uskoo tilanteen haastavuudesta huolimatta sen ratkaisemisen mahdollisuuteen.

“Maailma on täynnä puhdasta aurinkoenergiaa, se pitäisi vain saada varastoitua. Ilmasto-ongelma ratkeaa, kun keksimme riittävän tehokkaita akkuja, joilla tuo energia saadaan talteen,” Apunen sanoo.

• Aurinkoenergiaa on tosiaan tarjolla paljon, mutta silti hiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttö jatkuvasti lisääntyy. Ihmiskunnan energiantarpeen tyydyttäminen edes puoliksi aurinkovoimalla vaatii käytännössä globaalin infrastruktuurin uudelleenrakentamista. Haaste on valtavan paljon suurempi kuin Apunen haluaa ymmärtää.

Ainaiseen talouskasvuun uskovan Apusen kaaret ovat laajoja, mutta mistä kaiken tämän hyvän synnyttävä energia saadaan?

“Insinööreiltä”, hän vastaa.

Parhaimmassa tapauksessa kehitysmaissa voitaisiin ohittaa kokonaan tupruttavat hiilivoimalat ja muut ympäristön turmat ja hypätä suoraan puhtaisiin energiatekniikoihin. Vähän samalla tavoin kuin Afrikassa puhelinlankojen sijaan käyttöön on otettu suoraan matkapuhelimet.

• Ympäristöä säästävät teknologiat ovat olleet käytettävissä jo vuosikymmeniä, mutta koska öljy on ollut energiasisällöltään omassa sarjassaan ei mikään sitä vähempi ole riittänyt. Öljy on maailmankaupan tärkein vaihtoväline. Energiavallankumouksen esteenä ei ole pitkään aikaan ole ollut hyvän teknologian puute, vaan haluttomuus kehittää maailmankauppaa kestäviä energiamuotoja suosivaksi. Todellisuudessa ongelma on kulttuurinen ja yhteiskunnallinen eikä siten ole insinöörien ratkaistavissa.

• Hiilivoimaloita ei ole ohitettu rikkaissa länsimaissakaan, joten miten ihmeessä ne sitten ohitettaisiin kehitysmaissa? On täysin kiistatonta että markkinoiden logiikka ohjaa nykyisellään epäkestävään energiantuotantoon. Maailman johtaviin tuuli- ja aurinkoenergian tuottajiin ja kehittäjiin kuulunut Espanja on käytännössä hylännyt uusiutuvan energian kasvuun liittyvien käytännön tavoitteiden toteuttamisen markkinaliberalistisen hallituksen valtaan tulon jälkeen.

• Apunen voisi ensi alkuun löytää edes muutamia myönteisiä esimerkkejä markkinoiden kyvystä ohjata ihmiskuntaa oikeasti kestävämpään suuntaan. Samoin muutama esimerkki talouskasvun ja fossiilisilla tuotetun energian kulutuksen kasvun irtikykeytymisestä olisi paikallaan. Jos näyttöä ei löydy, voidaan Apusen puhe luokitella saman tien kategoriaan bullshit.

• Apusen kaltaisilla taivaanarannanmaalareilla on paikkansa viihdeteollisuuden palveluksessa, mutta kun oikeasti ryhdytään hommiin, tarvitaan raskaan sarjan käsityskykyä ja kokonaisuuksien hallintaa. Olisi toivottavaa että perusteeton taloudellinen hurmahenkisyys korvautuisi vastuullisella reaalipolitiikalla ja yritystoiminnalla joka sopeuttaa itsensä vallitseviin tosiasioihin. 

Turvallisuusfoorumin tutustumismatka Tanskaan

Osallistun talven aikana Sitran Uusi-turvallisuus foorumille. Tämä kirjoitus pohjaa foorumin Tanskaan suuntautuneen opintomatkan kokemuksiin, erityisesti turvallisuupolitiikan asiantuntijan Tomas Riesin presentaatioon ja Tanskan tuulivoimayhdistyksen asiantuntijan Hans Cristian Soerensenin esitelmään, aihepiiriin liittyvään muuhun informaatioon sekä kirjoittajan omiin kokemuksiin ja näkemyksiin. Vaikka teksti on itsessään pitkähkö suosittelen myös linkkien avaamista.

Don Quijoten vai Minervan jäljillä?

Miguel de Cervantes Saavedran luoma surkuhupaisa ritarihahmo Don Quijote tunnetaan taistelustaan tuulimyllyjä vastaan. Minerva puolestaan oli roomalaisessa mytologiassa sodankäynnin, viisauden, tieteen ja taiteen jumalatar.

Tanskassa tuntuu olevan käynnissä laaja yhteiskunnan jälleenrakennusprojekti. Maa varautuu täyttä päätä tulevaisuuden uhkakuviin ja on onnistunut kääntämään ne myös mahdollisuuksiksi. Tanskan siirtymä jälkiteolliseen yhteiskuntaan vastaa myös laajaan kansainväliseen sosiaalisesti ja ekologisesti kestävien kokonaisratkaisujen kysyntään. Teknologiaosaamista tärkeämmäksi ovat nousemassa sosiaaliset innovaatiot.

Edistyksen mahdollistaa laajapohjainen konsensus uuden kestävyyden ja ekologisuuden merkityksestä. Tanskassa ympäristökriisin ja sen vaikutusten torjuminen on muodostumassa turvallistetuksi kysymykseksi, josta ei tarvitse käydä juupas eipäs väittelyä. Syytä tähän onkin kun ennätysmyrskyjä ja tulvia tuntuu vyöryvän maahan jatkuvalla syötöllä. Se, että ilmastonmuutoksen syy- ja seuraussuhteista ei välttämättä tiedetä aivan kaikkea, ei ole estänyt Tanskaa varautumasta todennäköisimpään tulevaisuuskenaarioon.

Pitkälti fossiilisten energialähteiden varaan rakentuvat länsimaiset infrastruktuurit on rakennettava uusiksi lähivuosikymmeninä. Tähän pakottavat ympäristösyiden rinnalla öljy- kaasu ja jopa hiilivarantojen niukkeneminen. Tanskassa luodaan energiainfraa joka kestää mahdollisimman hyvin niin sään kuin kansainvälisen taloudenkin aiheuttamat turbulenssit. Pitkistä, monimutkaisista ja epävakaista toimitusketjuista ei haluta olla riippuvaisia.

Tanskalaiset ovat onnistuneet siinä, mikä lähes kaikkialla muualla maailmassa on jäänyt epätoivoiseksi haaveeksi. Tanskan BKT on kasvanut 80% kolmessakymmenessä vuodessa samaan aikaan kun hiilipäästöt ovat vähentyneet 20%. Talouskasvun ja energiankulutuksen kasvun kytkeminen irti toisistaan on arvioitu globaalisti keskeisimmäksi haasteeksi yhteiskuntien tulevaisuudelle. Tanskan ihmeen tarkempi tarkastelu latistaa hiukan tunnelmaa. Irtikytkeytyminen johtuu pääosin Tanskassa kulutettavien hyödykkeiden tuotannon siirtymisestä Aasiaan. Tanska on tämänkin huomioiden onnistunut päästöjen leikkaamisessa ja etenkin energiankulutuksen vähentämisessä huomattavasti Suomea paremmin. Ekologinen kestävyys on kyetty rakentamaan vahvasti maan taloutta tukevaksi brändiksi.

Ympäristökysymysten turvallistaminen olisi aiheellista myös Suomessa, sillä skenaarioiden mukaan lämpeneminen on voimakkainta juuri lähellä napa-alueita ja olemme vielä Tanskaakin riippuvaisempia varsin epävakailta alueilta tuotavasta energiasta. Tanskan esimerkkien valossa suomalainen suhtautumistapa ympäristöuhkiin vaikuttaa sinisilmäiseltä. Jos emme tunnista globaalin kehityksen isoja linjoja , menetämme väistämättä asemiamme kansainvälisessä yhteisössä. Taistelu tuulimyllyjä ja yleensä realistista energiapolitiikkaa vastaan on syytä jättää Don Quijotelle.

Tuulimyllyt ovat hallinneet tanskalaista (moninpaikoin myös suomalaista) maaseutua jo satoja vuosia. Perinteisesti tuulimyllyjä käytettiin tulva- ja kasteluveden pumppaamiseen ja tietysti jyvien jauhamiseen. Tuulimylly omistettiin usein yhteisöllisesti koko kylän voimin. Mutta tultaessa 1960-luvulle Tanska ja Suomi toimivat lähes sataprosenttisesti tuontiöljyn varassa. Vanhat kunnon tuulimyllyt rapistuivat käyttämättömina ja maaseutu tyhjeni. Öljyn mahdollistama teknoutooppinen kehitys katkesi kun öljyn hinta äkisti moninkertaistui vuoden 1973 öljykriisissä. Kaikissa länsimaissa mietittiin kuumeisesti keinoja pitää yhteiskuntaa pystyssä radikaalisti pienemmällä öljynkulutuksella.

Tanskassa rakennettiin muutamassa vuosikymmenessä laaja tuulivoimaverkosto, joka kattaa nykyisellään 40% ( 2013) maan sähkön tarpeesta. Lain mukaan uusien voimaloiden omistuksesta vähintään 20% täytyy tarjota paikallisille asukkaille. Tuulivoiman pienomistajien tuotot ovat verovapaita tasolle 670€/vuosi. Tuotannolle maksetaan noin 3senttiä/kWh syöttötariffi. Tuulivoimaloita pidetään Tanskassa lähes riskittöminä sijoituksina ja voimalat ostetaan valmistajilta laajoina palvelupaketteina jossa on usein pitkäaikainen takuu tuotannolle. Tuulivoimainvestoinnin takaisinmaksuaika on yleensä noin 8-10 vuotta jonka jälkeen voimala tuottaa hyvin kohtuullisin kustannuksin tuottoa omistajille. Tästä syystä myös pankit lainoittavat mielellään tuulivoimaosuuksien hankintaa.

Tuulivoimaloiden maisema- ja meluhaittojen minomoimiseksi paikallinen yhteisö osallistetaan suunnittelun kaikkiin vaiheisiin ja käytössä on monipuolinen esteettinen mallinnus. Näin tuulimyllyjen vastustajatkin ovat huomanneet, että niistä on hyötyä kaikille. Kaiken muunkin uuden energiainfran rakentamisessa on Tanskassa vannottu yhteisöllisyyden, omavaraisuuden ja nykyään yhä vahvemmin toimitus- ja huoltovarmuuden nimiin.

Tuuliolot Suomen merialueilla, rannikoilla ja tuntureilla vastaavat Tanskan keskiarvoa (noin 8-9m/s) , joten vastaava kannattavuus olisi luultavasti saavutettavissa meilläkin. Tanskassa tosin energian hinta on Suomea korkeampi, mikä luonnollisesti vaikuttaa kannattavuuteen. Energian hinta ei ole ollut esteenä Tanskan taloudelliselle menestykselle, pikemminkin päin vastoin. Itseasiassa kallis energia on usein keskeinen kannustin innovaatioille joilla on maailmanlaajuista merkitystä.

Tanskassa on todettu että menestyvän tuulivoimaosuukunnan edellytyksenä on kyläyhteisön yhteistyökyky. Perinteisesti riitaiset kylät eivät ole onnistuneet myöskään energiahankkeissaan. Sosiaalinen kyvykkyys onkin tärkeämpi ominaisuus kuin teknologinen tehokkuus. Tanskassa hyvää yhteisfiilistä kutsutaan hyggeksi. Mitä enemmän asiaa miettii, sen oleellisemmaksi hyvän meningin vaaliminen alkaa tuntua myös Suomen menestymisen ja kriisinkestävyydenkin kannalta.

Suomalainen energiajärjestelmä on haavoittuvampi ja sosiaalisesti epäkestävämpi kuin Tanskassa. Suomessa on päädytty yhteishengen vaalimisen sijasta rakentamaan keskitettyjä kansalle vieraita energiaratkaisuja.

Luulisi että juuri Suomessa olisi priorisoitu sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa, huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä. Viimeisin turvallisuuspoliittinen selonteko (2013) kuitenkin selkiyttää linjanvetojamme. Turvallisuuspolitiikkamme ydin on kansainvälisessä yhteistyössä, jota vahvistaa keskinäinen riippuvuussuhde kauppasuhteiden kautta. Riippuvuus esimerkiksi venäläisestä öljystä ja ydinvoimaosaamisesta onkin tietoinen valinta. Valitettavasti suhde voi todennäköisimpien riskiskenaarioiden aktualisoituessa osoittautua varsin yksipuoliseksi.

Ekskursioilla totesimme tanskalaisen hyggen kätkevän alleen varsin määrätiotoisen omien etujen ajamisen ja oman koskemattomuuden suojaamisen. Ekologinen kestävyys on kuin huomaamatta yhdistynyt laajapohjaisen resilienssin ja hyökkääjän kannalta erittäin vaikeasti haavoitettavan energiajärjestelmän rakentumiseen.

Parhaimmillaan tanskalainen hygge voi tarkoittaa myös siirtymää postkonsumeristiseen viihtymisyhteiskuntaan, jossa kulutuksen sijasta korostuvat hyvä seura, kulttuuri ja aineettomat hyödykkeet. Vapaa-ajan käyttäminen ulkomailla tuotetun tavaran rahtaamiseen alemarketista kodin kautta autotalliin, omavarastoon ja lopulta kaatopaikalle täyttää harvoin sivistyksen saati hyggen tunnusmerkistöä. Talousjärjestelmää pystyssä pitävän kuluttajan työ on usein yhtä raskasta kuin teollisuustyöntekijän. Myös oleskeluympäristöt (kiinalainen tuotantohalli ja pohjoismainen gigamarketti) muistuttavat viihtyisyydeltään läheisesti toisiaan.

Tosiasioiden ääreen

Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Hyväntuulinen Tanska varautuu laajalla rintamalla globaalin kriisin mahdollisuuteen. Resurssien niukkeneminen on jo nyt monen näennäisesti muista syistä alkaneen konfliktin taustalla. Virallisessa viestinnässään talouden ja kulutuksen kasvun nimeen vannovat suurvallat laativat kulissien takana selvityksiä pahimman varalle, oli se sitten pitkä ja syvä taloudellinen taantuma tai ilmastonmuutoksen aiheuttama ympäristön kantokyvyn romahdus.

Suomessakaan tilanteemme ei ole se, että voisimme valita lukuisista vaihtoehdoista parhaan. Öljyn maailmanmarkkinahinnan nousu on jo nyt keskeisiä syitä vaihtotaseen kääntymiseen negatiiviseksi. Tuontienergian kulutusta on vaikeaa ellei mahdotonta kompensoida kotimaisen työn tuottavuuden kasvattamisella. Kotimaisten biopolttoaineiden tuotannon hyötysuhteet eivät ole lähelläkään öljyä, joten energiasta alkaa väkisinkin tulla meille kallista. 

Teknologisella kehityksellä voidaan ratkaista osa ongelmista, mutta utopioiden varaan ei kannata laskea. Tiedämme varsin hyvin ne energian tuotantotavat joilla on potentiaalia yleistyä seuraavan sadan vuoden aikana. Myös niiden yleistymiseen vaadittavat resurssit voidaan päätellä. Olkiluoto kolmosen työmaa luo hyvän yleiskuvan siitä, kuinka työlästä halvan öljyn korvaaminen on ydinvoimaa rakentamalla. Fuusioenergian ensimmäinen kaupallinen sovellus pyritään saamaan toimivaksi vuoteen 2050 mennessä ja voimaloiden laajaan käyttöönottoon menee vielä tämän jälkeen vuosikymmeniä. Ilmastonmuutoksen hidastamiseen tai öljyn korvaamiseen fuusioenergiasta ei siis ole ennen vuosisadan loppua.

Strategisia linjauksia tehdään siinä, kuinka paljon olemme valmiita juuri nyt sijoittamaan nykyisestä enrgiankulutuksestamme/BKT:sta yhteiskuntien uudelleenrakentamiseen kestävälle pohjalle. Nyt voisimme saada paljon aikaiseksi 10% sijoituksella. Tämän ajatuksen läpilyöminen päätöksenteossa voi tuntua mahdottomalta, mutta valitettavasti tilanne tulee jatkuvasti vain vaikeutumaan. Jos lykkäämme päätöstä, on kymmenen vuoden päästä sijoitettava mahdollisesti jo 20% ja kahdenkymmenen vuoden päästä 30% bkt:stä, tai jopa enemmän. Pään laittaminen pensaaseen tarkoittaa suoraa vallansiirtoa resursseja hallitseville tai infransa uudistamisen hyvissä ajoin aloittaneille maille.

Suomi satsaa edelleen vahvasti ydinvoimaan. Tämä periaatteellinen päätös on osaltaan heikentänyt Suomessa perinteisesti vahvan uusituvan energian teknologiaosaamista ja liiketoimintamahdollisuuksia. On kyseenalaista muodostuuko suomalaisesti yhdinvoimaosamisesta koskaan kansainvälistä vientituotetta. Vaikuttaa siltä että rakennamme juhlapuheiden takaisessa todellisuudessa energiahuoltomme yhä enemmän yhden kortin varaan.

Jos elämme kolmenkymmenen vuoden kuluttua kutakuinkin yhtä stabiilissa ja organisoituneessa yhteiskunnassa kuin nyt, ydinvoima ei ole erityinen turvallisuusriski. Tomas Riesin näkemyksen mukaan ekologiset uhat, resurssikonfliktit ja globaali eriarvoisuus tekevät nykyisen stabiilin tilan säilymisen kuitenkin epätodennäköiseksi myös pohjoismaissa. Mikäli ydinvoimaa päätetään käyttää nykyistä enemmän muodostuu yhteiskunnan kestävyydelle ja resilienssille entistä suurempia paineita.

Vaihtokauppaa

Tanska aikoo korvata nykyistä öljyn, maakaasun ja kivihiilen käyttöään bioenergialla. Fossiilisista on tarkoitus päästä lähes kokonaan eroon vuoteen 2050 mennessä. Tanskan omat bioenergiavarannot eivät kuitenkaan riitä tarpeen kattamiseen, niinpä mm. Tanska tulisi ostamaan suuria määriä biomassaa Suomesta. Koska myös Suomessa on ydivoiman rinnalla kunnianhimoisia bionergiatavoitteita meillä tuskin riittää biomassaa vietäväksi Tanskaan. Bioenergian kysynnän kasvu luo kuitekin laajat bioenergiamarkkinat ja tekee tuotannosta kannattavaa. Vielä nykyistä merkittävämmäksi vientituotteeksi nousevat valmiiksi jalostetut biopolttoaineet. Suomi voi myös olla merkittävä Venäjältä tulevan biomassan jatkojalostaja.   (Vuonna 2018 tiedämme jo, että puubiomassojen energiakäytön lisäämisellä ei saada ilmastohyötyjä verrattuna tilanteeseen, jossa metsien hiilinielupotentiaali maksimoidaan.)

Tanska on merkittävä vientimaa Suomalaiselle tuulivoimateollisuudelle. Vastaavuoroisesti Tanskasta voitaisiin tuoda Suomeen osaamista tuulivoiman lisärakentamisen mahdollistavista sosiaalisista innovaatioista ja osallistavista toimintamalleista. Osaamista voitaisiin soveltaa kaikkeen hajautettuun energiantuotantoon ja myös poliittisen päätöksentekoprosessiin. Oleellista on myös turvallisuuskysymysten kykeminen tiiviisti hajautetun energiantuotannon lisäämiseen. Tämä vaihtokauppa voisi tuottaa tarvittavia läpimurtoja joilla hajautetun energiantuotannon kehitys saataisiin valtakunnalliseksi prioriteetiksi. Se taas palvelisi suomalaisen energiateknologian kehittymistä ja kilpailukykyä, ekologisia tavoitteita ja kansallista turvallisuutta.

Vastaava potentiaali kätkeytyy yhteistyöhön energian varastointiin liittyvissä ratkaisuissa. Varastoinnin haaste on keskeinen kaiken uusiutuvan energiantuotannon yleistymisen kannalta. Varastoinnissa tarvitaan ratkaisuja isoista keskitetyistä ja high-tech ratkaisuista kiinteistökohtaisiin yksinkertaisiin lämpövarastoihin. Alan innovaatiot ovat kuitenkin vasta kehittymässä. Suomessa on tähän liittyvää huippuosaamista kaukolämmön ja erityisesti mm. Helsingin alle louhituissa kaukojäähdytysjärjestelmissä ja jätevesien lämmönkeruussa. Lämmön tai viileyden varastointi tavalla tai toisella veteen on potentiaaliltaan huimaa liiketoimintaa kaikkien maailman suurten kaupunkien varautuessa äärimmäisiin sääoloihin uusia poistovesijärjestelmiä rakentamalla. Kytkemällä järjestelmiin Suomalaista osaamista kaukojäähdytyksestä ja lämmityksestä voidaan lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla kun tulviin varautumiseen yhdistyy myös mm. varautuminen tappaviin helleaaltoihin.

Lisäksi pieneltä vaikuttava, mutta oleellinen viesti. Hans Soerensen mainitsi että tuulivoimavalmistajilla ei ole käytettävissä laitteita joilla mitata pieniä öljynpaineen muutoksia. Tämä on keskeinen syy siihen, että tuulivoimaloilla täytyy säännöllisesti käydä, muu tarkkailu ja säätö hoituu pitkälti etänä. Off-shore puistoissa kyse on jo todella merkittävästä kuluerästä, joka heikentää kannattavuutta. Tässäpä olisi mittalaitteiden kehittämiseen erikoistuneelle Suomelle ja esim. Kajaanin Measurepolikselle tuotteen kehittämisen paikka.

Uuden turvallisuuden kannalta oleellista on eri organisaatioiden yhteistoiminta tilannekuvan hahmottamiseksi ja laajapohjaisen skenaariotyöskentelyn jatkamiseksi myös foorumin päätyttyä. Pentagonin Minerva -initiative voi toimia yhtenä esimerkkinä vastaavasta monialaisesta globaaleihin realiteetteihin pohjaavasta projektista.

Linkkilista:

Riesin Presentaatio:

http://www.rusi.org/downloads/assets/Dr_Tomas_Ries.pdf

Tarina Don Quijotesta ja tuulimyllyistä

http://www.tunturisusi.com/donquijote/tuulimyllyt.htm

Forbesin juttu Köpiksen varautumisesta ilmastonmuutokseen

http://www.forbes.com/sites/justingerdes/2012/10/31/what-copenhagen-can-teach-cities-about-adapting-to-climate-change/

Social Innovation Europe, sosiaaliset innovaatiot Tanskassa

https://webgate.ec.europa.eu/socialinnovationeurope/social-innovation-denmark

Britannian hallituksen johtava tieteellinen neuvonantaja kehottaa luopumaan ilmastokinastelusta

http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/62894-asiantuntija-neuvoo-epailijoita-luovuttamaan-ilmastonmuutos-valtava-uhka

Soininvaara esittelee Suomi Öljyn jälkeen kirjan

http://www.soininvaara.fi/2013/08/08/suomi-oljyn-jalkeen/

Reutersin juttu talouskasvun ja energiankulutuksen irtikytkemisen vaikeudesta:

http://www.reuters.com/article/2009/11/02/uk-carbon-growth-jackson-qanda-idUSTRE5A11QE20091102

Tanskan Ecocouncil, päästöjen vähenemisen taustoja:

http://www.ecocouncil.dk/en/udgivelser/artikler/ovrige-emner/baeredygtig-udvikling/1661-instruments-for-resource-efficiency-denmark

Nordenin Pohjosmaisen energiaselvistyksen tanskan infosivu:

http://www.nordicenergy.org/thenordicway/country/denmark/

Conflict And Security blogin juttu Ilmastonmuutoksen turvallistamisesta:

http://conflictandsecurity.com/blog/the-international-securitization-of-climate-change-success-or-hot-air/

Rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen professori Michael Klare tulevaisuuden suuntaviivojen uhkaavuudesta:

http://www.tomdispatch.com/post/175690/tomgram:_michael_klare,_the_coming_global_explosion/#more

Wall Street Journal, korkea energian hinta tukee innovaatioita:

http://online.wsj.com/news/articles/SB121546727641233787

Pohjoismaisen energiaselvityksen Suomen infosivu

http://www.nordicenergy.org/thenordicway/country/finland/

Turvallisuuspoliittinen selonteko:

http://www.defmin.fi/julkaisut_ja_asiakirjat/suomen_turvallisuus-_ja_puolustuspoliittiset_selonteot/selonteko_2012

Riesin presentaatio uudestaan

http://www.rusi.org/downloads/assets/Dr_Tomas_Ries.pdf

URD -Instituutin (Urgence, Rehabilitation, developpement) Artikkeli ympäristötekijöistä konfliktien taustalla

http://www.urd.org/Crises-conflicts-over-resources

Der Spiegelin juttu Saksan armeijan think-tankin Peak Oil selvityksestä

http://www.spiegel.de/international/germany/peak-oil-and-the-german-government-military-study-warns-of-a-potentially-drastic-oil-crisis-a-715138.html

Ny-Times uutisoi National Research Councilin ja CIA:n raportista joka korostaa ilmastonmuutoksen aiheuttamaa uhkaa yhdysvaltojen armeijalle.

http://www.nytimes.com/2012/11/10/science/earth/climate-change-report-outlines-perils-for-us-military.html?_r=0

Satu Hassi kirjoittaa öljyriippuvuuden ja talouskriisin yhteydestä

http://www.satuhassi.net/2012/oljyriippuvuus-osa-talousongelmia/

Eurooppalaisen fuusioenergiatutkimuksen tiekartta

http://www.efda.org/2013/01/fuusiosahkoa-verkkoon/

Analyysia Venajän bioenergiapotentiaalista

http://synberg.wordpress.com/bioenergia-ja-venaja-2/

ABB:n juttu Tuulivoimateknologian viennistä Tanskaan

http://www.abb.fi/cawp/seitp202/920d6bf5de1195cdc1257a9900405280.aspx

Ekskursion vierailukohteen kotisivut

http://www.klimakvarter.dk/

Mark Tulay, Program Manager for the Global Initiative for Sustainability Ratings (GISR), eri instituutioiden yhteistyön tärkeydestä

http://www.triplepundit.com/2013/01/life-edge-sustainability-cliff-rebuilding-bonds-between-companies-investors-society/

U.S Airforce yliopiston Minerva-ohjelman johtaja Chad Briggs Ympäristö- ja energiakysymysten riskipotentiaalista. http://www.newsecuritybeat.org/2013/01/planning-complex-risks-environmental-change-energy-security-minerva-initiative/#.UqeFU2RdWRl

Pentagonin monialainen ja monitieteinen Minerva -initiative

http://minerva.dtic.mil/

Keynes, taide ja talouden ihmiskuva

Esitelmä Keynesin toinen tuleminen –seminaarissa, Jyväskylän yliopistossa. 5.4.2013

 Johdanto

Talousteoreetikkona tunnettu John Maynard Keynes oli myös yksi 1900-luvun taidekentän merkittävimpiä uudistajia. Yllä oleva kuva voi toimia johdatuksena talouden ja taiteen ihmiskuvien yhteen kietoutumiselle Keynesin ajattelussa. Kuvassa toisiaan katsovat Maynard Keynes (oik.) ja taidemaalari Duncan Grant. Kuva kertoo paitsi henkilökohtaisesta kiintymyksestä, myös Keynesin tiiviistä suhteesta aikansa avantgardetaiteeseen. Keynes oli Britannian 1900-luvun alun merkittävimmäksi avantgardeilmiöksi mainitun Bloomsbury Groupin kantavia voimia. Bloomsbury Groupin kautta Keynes tutustui tuoreeltaan mm. Sigmund Freudin ajatteluun. Keynes pyrki löytämään talousteorian joka sopisi mahdollisimman hyvin hänen omaksumaansa käsitykseen ihmisen ja kulttuurin kompleksisuudesta. Keynesiläisyyttä edeltänyt ja sitä seurannut uusklassinen teoria taas pohjaa ihmisyyden äärimmäiseen yksinkertaistukseen. Taide ei mahdu uusklassisen yksinkertaistuksen sisälle ja muodostuu jopa tahtomattaan uusklassisen teorian perusteita jäytäväksi kritiikiksi. 

Ei välttämättä olekaan sattumaa että juuri taidekenttä on kaikkialla maailmassa joutunut uusliberalistisen hallinnon epäsuosioon. Taloudellisen tehokkuusvaatimuksen ja tulospaineen taustalla on erotettavissa ristiriita neoklassisen talousteorian ja taiteen tradition vaalimien ihmiskäsitysten välillä.

Keynesiläisyydessä on tulkintani mukaan pohjimmiltaan kyse talousteoriasta joka pyrkii aktiiviseen ja tasavertaiseen yhteyteen muiden inhimillisen tiedon ja toiminnan kenttien kanssa. Tämä yhteys oli ennen Keynesiä ja on jälleen omana aikanamme radikaalilla tavalla katkennut. Yhteyden puute voi johtaa yhteiskuntien toimintakyvyn heikkenemiseen. Kehitys näyttää johtavan vääjäämättömästi kohti murrosta ja valittavana on vain se, jatketaanko uusklassista projektia kaoottiseen romahdukseen asti, vai pyritäänkö järjestelmää muuttamaan ajoissa järkiperäisesti katastrofin välttämiseksi.

Uusklassisen teorian mukaista tehokkuusajattelua, taloudellista kilpailumentaliteettia ja ansaintalogiikkaa juurrutetaan tällä hetkellä aggressiivisesti taiteen kentän instituutioihin ja yksittäisten taiteilijoiden toimintaan. Muutosvaatimukset on hämmästyttävän usein taiteen kentälläkin otettu pakkona johon on sopeuduttava. Olisi kuitenkin tärkeää ymmärtää nykyisen taloudellisen hegemonian vaatimusten taustalla erottuva ihmiskäsitys ja sen ero taiteen vaalimaan ihmisyyteen/ ihmisyyksiin. Nykyinen taloudellinen ohjaus ei niinkään perustu todelliseen pakkoon kuin ideologiseen taistoon eri ihmiskäsitysten välillä.

Onko taiteen mahdollista elää uusliberalistisessa järjestelmässä, vai tarvitaanko taiteen hengissä pitämiseksi paradigman muutos myös talousteoreettisessa hegemoniassa? Entä miten taide voi tukea pyrkimyksiä siirtyä uusklassisesta paradigmasta kohti uutta ja edelleen kehittyvää keynesiläisyyttä?

Rationaliteetin hirmuvalta

Taloudelliselle toiminnalle ulkoapäin asetettavien rajoitusten poistamisen kautta saavutettaisiin vain osa uusliberalismin tavoitteista. Paljon oleellisempaa olisi saada aikaan ihminen joka toimii talousteorian kuvaamalla tavalla, rationaalisesti. Ihmisiin eivät tällöin vaikuttaisi tunteet, kulttuuriset prinsiipit, ideologiat, uskonto tai ihmissuhteet. Alitajuisia tai irrationaalisia prosesseja ei olisi. Ei myöskään väsymyksestä, nälästä, päihteistä, sairauksista tai puutteellisesta informaatiosta johtuvia häiriötä. Ihmiskunta toimisi yksilö- ja joukkotasolla täysin tietoisena päätöstensä seurauksista ja valitsisi aina optimaalisen, kunkin yksilön tarpeet parhaalla mahdollisella tavalla tyydyttävän vaihtoehdon. Kyse on hyvin pitkälle viedystä utopiasta ja paluusta muilla tieteen aloilla jo kauan sitten hylättyyn mekanistiseen maailmankuvaan.

Uusklassinen talousteoria hyödyntää vahvasti peliteoriaa, joka puolestaan kuvaa pelkistetysti oman etunsa maksimointiin sosiaalisessa tilanteessa pyrkivän yksilön tai ryhmän käyttäytymistä. Muun muassa uskonnollisen ja kulttuurisen sitoutuneisuuden vaikutusta ratkaisuihin ei voida mallintaa. Taiteen ja kulttuurintutkimuksen kannalta peliteoria on itsessään kulttuurinen teksti. Tekstin muodostuminen todellisuutta ohjaavaksi hegemoniaksi tuottaa tekstin mukaisia näkemyksiä. Halu soveltaa peliteoriaa ihmisyyden perustoimintojen tulkintaan johtaa peliteoriaa tukevan käyttäytymisen vahvistumiseen ja vahvistamiseen. Näin teoria rakentaa tuekseen uuden ihmistyypin, jonka käyttäytymiseen eivät vaikuta ne tekijät joita teoria ei pysty tulkitsemaan.

Valtavirtataloustieteen olettamus ihmisen rationaalisuudesta on kyseenalaistettu lukemattomien teorioiden ja empiiristen tutkimusten kautta jo vuosikymmenien ajan. Näistä ehkä vakuuttavimpina poliittisen taloustieteen näkemykset ja aivotaloustieteen löydökset jotka kertovat epärationaalisten tekijöiden, esimerkiksi tunteiden ja ideologioiden vaikuttavan rationaalista ajattelua voimakkaammin kulutus- ja investointipäätöksiä tehtäessä. Tutkimustulosten valossa ei ole yllättävää että vapaasti toimiva markkinatalous johtaa helposti hallitsemattomiin kriiseihin, konflikteihin ja esimerkiksi laajaan ympäristökatastrofiin joka ei lopulta ole kenenkään talouspeliin osallistuvan hyödyksi. Kasaantuva kriittinen evidenssi ei kuitenkaan ole lopulta vaikuttanut uusklassiseen valtavirtataloustieteeseen eikä varsinkaan siihen pohjaavaan uusliberalistiseen hegemoniaan.

Ei välttämättä ole sattumaa, että uudistustarpeita on nähty nimenomaan yliopistoissa tehtävän kriittisen tutkimuksen, kriittisen taiteen ja kriittisen puolueettoman median suunnalla. Miksi juuri nämä alat nähdään epätehokkaina ja tarpeettomina? Tiedossa on että tehokkuuden maksimoinnin nimissä toteutetut uudistukset johtavat hyvin usein kasvavaan byrokratiaan ja perinpohjaiseen epätehokkuuteen. Mahdollisesti vihan kohteeksi ovat joutuneet aivan loogisesti juuri ne elämän osa-alueet joilla selvimmin ja perustelluista syistä epäillään uusklassisen teorian perimmäistä tukijalkaa eli ihmisen toiminnan rationaalisuutta.

 Mielekkyys ei edellytä rationaliteettia

Yleisin valtavirtataloustieteen vastaus esitettyyn kritiikkiin on että epärationaalisen toimijan hyväksyminen johtaisi koko taloustieteen mielekkyyden romahtamiseen (mm. Vesa Kanniainen). Kulttuurisella, humanistisella ja myös vaikkapa sosiologisella tutkimuksella on kuitenkin pitkät perinteet tutkimuksesta jossa ihmisyyttä ei tarvitse typistää uusklassiseen mallinnukseen sopivaksi.

Mikäli talouden rationaalisen toimijan oletus ja sitä koskeva kritiikki otettaisiin vakavasti, voitaisiin esimerkiksi kasvottomat markkinat demystifioida moninaisten vaikutteiden vallassa toimivien yksilöiden ja joukkojen toiminnaksi, johon voidaan myös vaikuttaa ja jota voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Uusliberalismin haluttomuus käsitellä rationaliteettiin liittyvää ongelmaa näyttäytyy kulttuurisesta näkökulmasta konservatiivisena kaksinaismoralismina, joka pyrkii piilottamaan oman sisäisen perustelunsa tabujärjestelmään jota ei saa kriittisesti tulkita. Jos ajatellaan että ihmisyyteen sisältyy tietty määrä epärationaalista ajattelua ja toimintaa, aiheuttaa epärationaalisen puolen kieltäminen todennäköisesti pikemminkin epärationaalisuuden kasvua kuin vähenemistä. Näin voidaan ymmärtää paremmin sitä kuinka rationaliteettia ydintotuutenaan pitävä ajattelutapa muodostuu irrationaaliseksi.

Taiteella, kulttuuriteorioilla ja vaikkapa psykoanalyysilla olisi nykymuodoissaan paljon annettavaa taloudellisen toiminnan perusyksikön, ihmisen toiminnan, nykyistä syvällisemmäksi ymmärtämiseksi. Taide voi auttaa muun ihmiselämän osaksi sijoittuvan talouden ihmisyyttä koskevien teoretisointien luomisessa, mutta sen ei ole mielekästä osallistua prosessiin jossa talous nähdään ihmisyyttä itseään merkittävämmäksi arvoksi.

 Taiteen ja talouden erillisyys

Uusklassinen talousteoria syntyi 1800-luvun lopulla ja sille rinnakkaisia kuvataideilmiöitä olivat kansainvälisesti muun muassa naturalismi ja symbolismi sekä Suomessa taiteen kultakauden kansallisromantikot, karelianistit ja realistit. Modernismi syntyi paitsi turhaumasta taiteen pysähtyneisyyttä kohtaan, myös rinnakkaisilmiönä uusklassisen talousajattelun lopettaneille vallankumouksille ja maailmansotien jälkeiselle keynesiläisyydelle. Moderni avantgardistinen taide jakoi usein keynesiläisyydenkin taustalla olleet näkemykset todellisuuden dynaamisesta kehittymisestä, jatkuvasta muutoksesta ja ihmisen roolista muutoksen progressiivisena tuottajana.

Nykyinen uusklassinen teoria vastaavasti on suorastaan vihamielinen taiteen traditioon viimeisen sadan vuoden aikana vahvimmin vaikuttaneita tieteellisiä ja kulttuurisia näkökulmia kohtaan. Uusklassisen talousteorian muodostuttua uudelleen yhteiskuntaa määrittäväksi voimaksi, ollaan myös taiteen autonomiaa ja sitä ylläpitävää kriittistä ja avantgardistista prosessia rajusti kyseenalaistettu. Uusliberalistisen yhteiskunnan virallinen kulttuuri-ihanne muodostuu kultakauden maalausten konservatiivisen tulkinnan varaan. Taiteen tehtävänä on jälleen eskapististen, nationalististen ja illusoristen tilaustuotteiden valmistaminen. Erotuksena 1800-luvun lopun tilanteeseen on se että tilaaja on hylännyt laadulliset kriteerit siten että taide on vaarassa latistua uusliberalistista todellisuuskuvaa tukevaksi viihteeksi.

Kun taidekenttää ohjataan toteuttamaan uusklassisen teorian ihanteita heikennetään strategisesti juuri sen kykyä taloudellisen hegemonian kriittiseen analyysiin. Kriittisen näkökulman puute taas johtaa itseään toteuttavien profetioiden ja kehäpäätelmien sarjaan, jotka lopulta raunioittavat yhteiskuntien toimintakyvyn ja etenkin järjestelmässä elävien ihmisten uskon hegemonian legitimiteettiin. 

 Taidekentän keynesiläisyys

Nähtyään taiteilijoiden vaikeudet saada uusklassisen teorian ohjaamasta järjestelmästä rahoitusta oleelliseksi katsomalleen yhteiskuntia koossapitävälle työlle Keynes päätti kehittää taiteelle markkinoista riippumattomia tukijärjestelmiä. Taidemarkkinoiden ongelmista käytiin runsaasti keskusteluja myös Bloomsbury groupissa. Taidemarkkinat avasivat näkökulman kuluttamisen ja investointitoiminnan perimmäiseen kompleksisuuteen. Perehtyminen taiteen tekemisen, myymisen ja ostamisen monimutkaiseen dynamiikkaan vahvisti Keynesin ajatusta siitä, että vapaat markkinat eivät kykene ylläpitämään ja kehittämään kaikkia yhteiskunnan ja ihmisyyden kannalta oleellisia prosesseja. Keynes perusti useita tukiyhdistyksiä eri kulttuurilaitoksille ja lopulta British Art Councilin, jota voi pitää myös suomalaisen taiteen tukijärjestelmän esikuvana.

Taidekenttää sellaisena kuin se nykyisin Suomessa on, ei voisi olla olemassa ilman Keynesin institutionaalista työtä taiteen tukijärjestelmien luomiseksi. Taiteen yhteys Keynesiin ei kuitenkaan rajoitu pelkästään institutionaaliseen kehykseen, vaan kyse on syvemmästä ihmiskäsityksien samankaltaisuudesta. 1900-luvun taide niin teatterin, kuvataiteen, elokuvan, arkkitehtuurin kuin kirjallisuudenkin alueilla on vahvasti kiinnittynyt samoihin kulttuurisiin ja ihmisyyttä koskeviin näkökulmiin kuin mihin Keynes perusti oman talousteoriansa. Vaikka taiteessa esiintyy valtava määrä erilaisia ja keskenään ristiriitaisiakin käsityksiä ihmisyydestä, esitetään ihminen taiteessa erittäin harvoin puhtaasti rationaalisena ratkaisijana tai peliteorian mukaisena omaa etuaan onnistuneesti maksimoivana agenttina. Pikemminkin taide useimmiten paljastaa taloudelliseen hyödyntavoitteluun, kilpailuun, tehokkuuteen ja rationaliteettiin perustuvan maailmankuvan onttouden ja pohjimmaisen päämäärättömyyden. Tätä taiteen yleistä näkökulmaa ei voi tulkita yksinomaan moraaliseksi tai eettiseksi, vaan ihmisyydestä saatujen havaintojen esiintuomiseksi. Taide ei useinkaan edellytä epärationaalista ihmistä, vaan toteaa epärationaalisuuden tarkkaillessaan ihmisiä ja yhteiskunnan toimintaa.

Taiteilijakoulutuksen, samoin kuin humanististen alojen teoreettinen ja käytännöllinen traditio rakentuu edelleen suurelta osin 1900-luvun alun avantgardeliikkeiden käynnistämään kehitykseen. Taiteen ja uusklassisen talouden traditioita rinnastaessa voidaankin niiden todeta pohjaavan hyvin kaukana toisistaan oleviin ihmiskuviin ja ne ovat myös kehittyneen pitkälti toisistaan erillisinä. Taiteen puolella on ollut usein perustellut syyt haluttomuuteen uskoa uusklassisen talousteorian ihmiskäsitykseen, talouden puolella kyse on pikemminkin välinpitämättömyydestä taiteen ihmiskuvaa kohtaan.  Tämä välinpitämättömyys on puolestaan oireellista, sillä se vahvistaa käsitystä siitä, että uusklassinen teoria ei ole kiinnostunut siitä mitä ihmisyys on ja millaisia muotoja inhimillinen ajattelu on saanut. Uusklassinen teoria on kiinnostunut vain siitä osasta ihmisyyttä, jota käytettävissä oleva teoria-apparaatti pystyy kalkyloimaan.

Voi olla että Keynes palaa liian myöhään. Useita vuosikymmeniä kestäneen laajan manipulaation tuloksena ihmisyyden käytännöt ovat todella jo voineet muuttua talousteoreettisen mallin mukaisiksi. Hirviön palauttaminen häkkiinsä vaatii monialaista yhteistyötä ja etenkin laajapohjaista keskustelua siitä mitä ihmisinä ja ihmiskuntana lopulta tavoittelemme.

Viitteitä:

Wicke, Jennifer. 1994. "Mrs. Dalloway" Goes to Market: Woolf, Keynes, and Modern Markets.

Novel - A Forum on Fiction, 28(1).

Keynes, John Maynard. 1951. Työllisyys, korko ja raha: yleinen teoria, suomentaneet Ahti Karjalainen ja Pentti Kivinen. [The general theory of employment interest and money] Porvoo : WSOY.

Towse, Ruth. 2010. A textbook of cultural economics. Cambridge : Cambridge University Press

Maxwell, Richard. 2001. (Ed.) Culture works : the political economy of culture. Minneapolis: University of Minnesota Press, cop.

Neil de Marchi and Craufurd D.W. Goodwin. 1999. (Ed.) Economic engagements with art.  History of political economy, vol. 31. Durham (N.C.) Duke University Press.

Pihlanto Pekka. 2002.  Rationaalisen toimijan myytti, Niin & Näin, 2.

Vesa Kanniainen, Tieteessä tapahtuu 8/2008