antti majava

2012-01-10T00:47:00.000-08:00

Tässä pidempi versio tänään 10.1.2012 Hesarissa julkaistusta mielipiteestäni "Ympäristökriisi on turvallisuusuhka". Tekstissä taustoitan ajatuksiani hiukan laajemmin, kuin pituudeltaan varsin rajatussa mielipidetekstissä on mahdollista.

Ympäristökriisin hoito on turvallisuuspolitiikkaa

Meidän on päätettävä pikaisesti haluammeko siirtyä ekosysteemin rajallisuuden tunnistavaan järjestelmään hallitusti vai hallitsemattomasti. Kun yhteiskunnan vakaus ja demokraattinen kehitys on uhattuna, valmistautuminen tulevaan murrokseen ei ole enää ympäristökysymys vaan keskeinen osa turvallisuuspolitiikkaa ja kriisinhallintaa.

Ilmasto lämpenee ja ilmastopäästöt kasvavat nopeammin kuin tähänastisissa malleissa on osattu odottaa. Samalla tieteellinen näyttö ihmisen toiminnan vaikutuksista ilmastonmuutokseen on yhä vankempi ja lämpenemisen seurauksista saadaan yhä huolestuttavampia arvioita. Vain muutama prosentti kaikesta ilmastonmuutostutkimuksesta epäilee lämpenemiskehitystä ja ihmisen toiminnan merkitystä sen aiheuttajana. Ilmastonmuutoksen lisäksi käynnissä on lukuisia muita elinympäristöjen kantokykyä heikentäviä ekologisia kriisejä.

Tieteentekijöiden, lukuisten valtioiden ja kansalaisjärjestöjen rinnalla myös 285 maailman suurimpiin kuuluvaa institutionaalista sijoittajaa, jotka hallitsevat yhteensä 20 biljoonan dollarin varallisuutta, esittivät Durbanin ilmastokokoukselle vetoomuksen pikaisista poliittisista toimista lämpenemisen hillitsemiseksi kahteen asteeseen. Selkeä poliittinen ratkaisu mahdollistaisi kestävien ja ilmastoystävällisten markkinoiden syntymisen, ja tekisi toisaalta mahdottomaksi hankkia kilpailuetua likaisella ja vastuuttomalla tuotannolla. Sijoittajat pitävät hallitsemattoman ilmastonmuutoksen riskiä suurena uhkana maailmantaloudelle ja sijoitusvarallisuutensa arvon säilymiselle. Onkin syytä kysyä, miksi kansalaisten turvallisuudesta ja vakaasta yhteiskunnallisesti kehityksestä viime kädessä vastaavat poliittiset päättäjät ovat valmiita kovempaan uhkapeliin kuin riskinottoon ja lyhyen tähtäimen voitontavoitteluun rutinoituneet sijoittajat?

Syystä tai toisesta sijoittajien vetoomus jäi Suomessa huomiotta. Myöskään vetoomuksen allekirjoittajissa ei ollut kuin yksi suomalainen toimija, vakuutus- ja pankkikonserni Pohjola. Vertailun vuoksi voidaan mainita että muista pohjoismaista lähes kaikki keskeiset vakuutus ja finanssikonsernit olivat vetoomuksen takana.

Onko Suomessa aliarvioitu globaalien uhkakuvien vaikutusta Suomen kansalaisiin tai suomalaisiin vakuutusyhtiöihin ja eläkkeensaajiin? Onko suhteellisen vakaa kotimainen kehitys tehnyt meidät sokeiksi globaalille muutokselle ja uhkakuville?

Äskettäin uutisoitiin suunnitelmista laajentaa Suomalaisten eläkevakuutusyhtiöiden riskinottomahdollisuuksia sijoitusmarkkinoilla. Miten riskin lisääntyminen palvelee eläkkeensaaja tai etenkään nykyistä työeläkemaksun maksajaa? Sijoitustoiminnan riskit kasvavat joka tapauksessa ja uhka sijoitusten menettämisestä on yhä konkreettisempi. Voitot ovatkin todennäköisiä vain hetkellisesti. Lyhyen tähtäimen voitot kartuttavat lähinnä eläkeyhtiön johdon optioita, mikä on luultavasti uudistuksen ainoa todellinen syy. Eläkevakuutussijoituksien pitkän aikavälin tappiot taas maksaa kansa pienentyneinä eläkkeinä, tai jos valtio kattaa tappiota, korkeampana verotuksena ja huonontuneina yhteiskunnallisina palveluina.

Riskinotossa menestyminen vaatisi kaukonäköisyyttä ja kykyä hahmottaa globaalin kehityksen suuntaviivoja. Ilmastonmuutoksen hidastamiseen pyrkivä sijoittajavetoomus on juuri tällaista kaukonäköistä toimintaa, jolla pyritään sijoitusmarkkinoiden ja investointien eli viimekädessä eläkkeensaajien edun turvaamiseen. Poisjäänti vetoomuksesta puolestaan kertoo lyhytjänteisyydestä ja typeryydestä, joka ei lupaa hyvää myöskään riskisijoituksia tehtäessä.

Perimmäinen ongelma eläkevakuutusyhtiöiden toiminnassa on se, että niissä eläkemaksujen kerääminen ja sijoittaminen nähdään taloudellisena toimenpiteenä, jolla on ainoastaan miinus tai plusmerkkisiä taloudellisia seuraamuksia. Todellisuudessa eläkevakuutusyhtiöt ovat maailman suurimpia investoijia, joilla on valtava vaikutus kaikkeen siihen, mitä ihmiskunta tekee tai kokee merkitykselliseksi.

Eläkevakuutusyhtiöiden asiakkaan näkökulmasta olisi äärimmäisen tärkeää kantaa taloudellisen voitontavoittelun lisäksi huolta myös yhteiskunnallisesta ja ekologisesta kehityksestä. Nykyisiltä markkinoilta saa suurimmat voitot ekologisesti ja moraalisesti kestämättömillä sijoituksilla, jotka vaarantavat yhteiskuntien ja niiden kansalaisten turvallisen tulevaisuuden. Riskisijoittaminen tällaisin kohteisiin syö nopeasti mahdollisten taloudellisten voittojen merkityksen.

Eläkevakuutusyhtiöissä samoin kuin kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa on pakko tunnistaa raha- ja finanssitalouden ulkopuoliset tekijät. Eläkeyhtiöiden päätehtävänä ei ole maksimaalisten sijoitustuottojen hankkiminen, vaan turvallisen ja hyvinvoivan ympäristön takaaminen eläkkeelle jääville kansalaisille. Eläkeyhtiöt ovat tämän kauas tulevaisuuteen yltävän tehtävänsä takia avainroolissa, kun teemme ratkaisuja kestävän tai kaoottisen kehityksen välillä.

Eläkemaksun maksajienkaan ei pitäisi vaatia mahdollisimman suurta eläkettä, vaan mahdollisimman turvallista maailmaa, jossa pienikin eläke riittää suureen hyvinvointiin. Vastaavasti mikään eläkesumma ei riitä paikkaamaan romahtanutta yhteiskuntaa ja elinympäristöä.

Ihmiskuntaa vastaan

Naomi Klein kirjoittaa The Nation lehden kolumnissaan kokemuksistaan yhdysvaltalaisen konservatiivisen, öljy-yhtiöiden rahoittaman ja erittäin vaikutusvaltaisen Heartland instituutin syyskokouksesta. Ilmastonmuutoksen olemassaolon kieltämiseen keskittyvän instituutin johtaja otti puheessaan siekailematta kunnian sekä Kööpenhaminan, että muiden viimevuosien ilmastokokousten torpedoinnista. Samoin instituutti on päävastuussa mediakampanjasta joka on onnistunut laskemaan ilmastonmuutoksen olemassaoloon uskovien amerikkalaisten osuuden lähes 80:sta prosentista alle 50:een prosenttiin vuosien 2007-2010 aikana. Kampanjan myötä yli kaksikymmentä prosenttia amerikkalaisista pitää ilmastonmuutosta vihervasemmiston salajuonena, jonka pohjimmaisena tavoitteena on amerikkalaisen vapaan yhteiskunnan tuhoaminen.

Samaan aikaan maailman ilmastotieteilijöistä 97 prosenttia vaatii nopeita toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Muun muassa American Geophysical Unionin kokouksissa on ihmetelty, miksi aukottoman tieteellisen näytön osoittamaan ilmastouhkaan ei ole reagoitu poliittisessa päätöksenteossa. Nasan johtava ilmastotieteilijä James Hansen on tulkinnut ilmastonmuutoksen kieltämisen ja lämpenemisen hidastamisen estämisen rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Pseudotieteellisen lobbauksen saavuttama valta politiikassa ja mediassa asettaa kyseenalaiseksi samalla koko tiedeinstituution auktoriteetin.

Ilmastonmuutoksen olemassaolon kieltäjät ovat pääosin öljy- ja energiayhtiöiden edustajia ja suuromistajia. Naomi Kleinin mukaan riittävät toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vaatisivat pitkälti öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden kaupalle ja hallinalle perustuvan maailmantalouden korvaamista uudella hajautetulla ja kestävällä järjestelmällä. Tämä uhkaa konservatiivisten suuromistajien etua vähentämällä riippuvuutta öljyntuottajista sekä lisäämällä valtioiden ja kansalaisten itsemääräämisoikeutta. Ilmastonmuutoksen kieltäjien osuus maailmantaloudessa on jo huomattavasti pienempi kuin niiden jotka vaativat toimia muutoksen hidastamiseksi. Demokratia- ja vaikutusvaltavaje syntyykin lähinnä ilmastonmuutoksen kieltäjien valjastamasta valtavasta lobbauskoneistosta ja isolla rahalla ostetusta mediahuomiosta. Likaisen työn tekijöinä on useita samoja toimijoita, joita tupakkateollisuus on käyttänyt omien etujensa ajamiseen.

Kun on tiedossa, että ilmastonmuutoksen kieltäminen ei perustu tieteelliseen näyttöön vaan muutamien suurtoimijoiden omiin intresseihin, on syytä ihmetellä esimerkiksi Paavo Lipposen vaalitenttivastauksissa ja Perussuomalaisten puolueohjelmassa esiintyvää ilmastonmuutoksen vähättelyä. Kannat perustellaan syksyllä 2009 esiin tulleella epäilyllä kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n muutamien tukijoiden mahdollisista ilmaston lämpenemistä tietoisesti liioittelevista tutkimustuloksista. Epäilyt tutkittiin huolellisesti vuoden 2010 aikana jonka jälkeen IPCC:n auktoriteettia ilmastotieteen asiantuntijaelimenä ei ole kyseenalaistettu. Samaan aikaan lukuisat lisäraportit ja mittaustulokset vahvistivat lämpenemiskehityksen ja ihmisen roolin sen kiihdyttäjänä.

Perussuomalaisten puolueohjelma julkaistiin eduskuntavaalien alla talvella 2011 jolloin IPCC:n epäselvyydet oli jo selvitetty. Siten ohjelmassa esitetty ilmastonmuutoksen epäily on vailla tietopohjaa ja perustuu joko välinpitämättömyyteen tai tietoiseen haluun tukea Heartland instituutin organisoimaa öljyteollisuuden lobbausoperaatiota. On ihmeteltävää, miten Perussuomalaiset kokevat ilmastonmuutoksen kiistämisen ajavan Suomen kansalaisten etua. Kansainvälisen öljytalouden puolustaminen on päinvastoin ristiriidassa Suomen kansallisen kilpailukyvyn, itsemääräämisoikeuden ja demokraattisten pyrkimysten kanssa. Suomalaisten ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta kriittisen ilmiön vähättely ja vääristely on äärimmäisen tuomittavaa.

Todelliset uhkakuvat on tunnistettava

Ekologien ja ympäristöaktiivien lisäksi myös lukuisat talouden ja teknologian asiantuntijat ovat havahtuneet talousjärjestelmämme luomaan massiiviseen luontovelkaan. Luontovelan on synnyttänyt talousteoria joka ei tunnista planeetan resurssien rajallisuutta, eikä ota sitä huomioon talouden ja tuotannon kehittämisessä. Kasvutalous toimii ja perustelee itseään ikään kuin tyhjiössä, jossa ihmisen elinympäristön tai ekosysteemin kulumista ei oteta huomioon. Vastaavasti sekä kokemusperäinen, että tieteellinen tieto vahvistaa talouskasvun johtavan nopeasti ympäristön ja resurssien loppuun kulumiseen. Edessämme onkin väistämättä joko talousajattelun ja kulutuskulttuurin murros tai ekosysteemipalveluiden romahtaminen suurella osalla ihmiskunnan asuttamaa planeettaa.

Ilmastonmuutos on vain yksi järjenvastaisen talouden ja tuotannon kasvun aiheuttamista kansainvälisistä uhkatekijöistä. Ympäristöongelmien ja yhteiskunnille elintärkeiden resurssien hupeneminen lisää laajojen konfliktien todennäköisyyttä ja esimerkiksi ydinsodan riskiä kuvaavan Tuomiopäivän kellon viisareita onkin jälleen siirretty lähemmäs puoltayötä.

Kykenemättömyys hoitaa ilmastonmuutoksen kaltaista selkeää uhkatekijää nykyisessä vielä varsin terveessä ja toimivassa globaalissa järjestelmässä ei lisää uskoa päätöksenteon rationaalisuuteen tilanteessa jossa ennustetut uhkakuvat alkavat toteutua. Ei ole mitään syytä kuvitella että edellytykset ongelmanratkaisuun tulevaisuudessa paranisivat.

Meidän onkin päätettävä pikaisesti haluammeko siirtyä ekosysteemin rajallisuuden tunnistavaan järjestelmään hallitusti vai kaoottisen romahduksen kautta. On myös syytä kysyä, miten väistämättömään muutokseen on valmistauduttu Suomen poliittisessa järjestelmässä, turvallisuuselimissä, tai vaikkapa puolustusvoimissa?

Kohti kulttuurista muutosta

YK:n ilmastopaneelin puheenjohtaja P.K. Pachauri totesi jo vuosia sitten että ilmastokatastrofin torjumisen olevan mahdollista vain globaalin kulttuurisen murroksen kautta, jossa aineettomat arvot korvaavat tavaratuotantoon ja kuluttamiseen pohjaavan ihmisyyden ihanteen. Suomessa olisikin syytä käynnistää laaja-alaisia kulutuskulttuurille vaihtoehtoisia ihanteita etsiviä ja testaavia hankkeita. Kulutuksen kasvuun tähtäävä poliittinen ohjaus ja taloudelliset kannustimet tulee poistaa. Resursseja pitäisi suunnata todelliseen hyvinvointiin, sivistykseen sekä yhteiskunnan vakaaseen, tasa-arvoiseen ja demokraattiseen kehitykseen.

Kulttuurin kentän kaupallistamispyrkimyksistä tulee luopua, jotta varmistetaan sen kyky tuottaa kestäviin ja ei materiaalisiin arvoihin pohjaavia sisältöjä. Erityisen tärkeää on kulttuurin kentän oma havahtuminen sen merkityksen kasvuun kulutuskulttuurista luovuttaessa. Samoin myös kirkon ja muiden hengellisten yhteisöjen tuki elämää säilyttävälle ja luomakuntaa kunnioittavalle kehitykselle on äärimmäisen tärkeä.

Tositoimiin

Ilmastonmuutos, samoin kuin muut elinympäristöjä tuhoavat maailmanlaajuiset ihmisen toiminnan aiheuttamat kriisit on tunnistettu jo 1970-luvulla jolloin tiedeyhteisö kehotti maailman johtavia hallituksia ja YK:ta nopeisiin toimiin uhkaavan kehityksen hillitsemiseksi. Olemme jo 40-vuoden ajan todistaneet erilaisia tehottomaksi jääneitä toimia, joista viimeisimpänä yritysten ja kansalaisten vapaaehtoiselle ympäristövastuulle perustuvaa politiikkaa. Suurinvestoijien vetoomus on selvä osoitus yritysten ja markkinoiden halusta saada raamit toiminnalleen nimenomaan poliittisesta lainsäädännöstä. Kansan ja sen edustajien säätämät lait ja asetukset ovat paras ja ainoa tapa luoda taloudellista vakautta ja välttää globaali ekokatastrofi.

Durbanin ilmastokokouksen päätöslauselmat antavat Suomenkin päättäjille mahdollisuuden toimia tehokkaasti joko ihmiskunnan kestävän ja demokraattisen tulevaisuuden puolesta - tai sitä vastaan. Vain vetoaminen täydelliseen tyhmyyteen ja harkintakyvyn puutteeseen voi pelastaa jälkimmäisen tien valinneet ajautumasta tulevassa historiankirjoituksessa samaan kategoriaan muiden massatuhoon syyllistyneiden hallitusten ja johtajien kanssa.

Kun näyttää todennäköiseltä, että olemme vakavan koko ihmiskuntaa koskevan kriisin partaalla, vaaditaan tiedotusvälineiltä erityistä tarkkuutta ja ammattitaitoa asian käsittelyssä. Ilmastonmuutosjournalismi tuntuu kuitenkin edelleen perustuvan kahden toisistaan poikkeavan kannan luomaan dramaattiseen efektiin, jossa eri kantojen tieteellisen perustelun uskottavuuserot eivät välttämättä välity. Kun ilmastonmuutoksesta käytettävissä olevan faktatiedon ylivoimainen enemmistö peräänkuuluttaa nopeita ja laajamittaisia toimia ilmiön hidastamiseksi, on vastakkaisten kantojen esittäminen ilman vahvaa tieteellistä näyttöä edesvastuutonta.

Ihmisen toiminnan ja erityisesti länsimaisen elämäntavan sekä kulutuskulttuurin leviämisen aiheuttama globaali ympäristönmuutos on todennäköisesti jo aiheuttanut kymmenien tuhansien ihmisten menehtymisen eri puolilla maailmaa ja sadat tuhannet tai miljoonat ovat menettäneet kotinsa. Uhriluvut kasvavat nopeasti ja ihmiskunnan rikkaan vähemmistön luomasta kulutuskulttuurista uhkaa muodostua moninkertaisesti Stalinin tai Hitlerin massatuhoja suurempi rikos. Syyntakeisuutta lisää kaikkien saatavilla olevat tiedot toimintamme seurauksista.

Vallitseva talousjärjestelmä, joka ei tunnista ekosysteemin rajallisuutta, johtaa yhä pahenevaan luontovelkaan ja resurssikonflikteihin. Ympäristökriisien hillitseminen saattaisi pysäyttää talouskasvun, mutta ehkäisisi hallitsemattomaksi paisuvan luontovelan aiheuttaman romahduksen. Talouskasvun ja haitallisen tuotannon hallittu pienentäminen tuskin heikentäisi kenenkään todellista elämänlaatua, pikemminkin päinvastoin.

Antti Majava

Puheenjohtaja

Mustarinda-seura ry.

State of Urgency

2011-10-06T06:04:00.000-07:00

State of Urgency / Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tila

Ehdotan että Suomessa olisi siirryttävä taloutta, teknologiaa ja kaupallisuutta ylikorostavasta yhteiskunnallisesta kehityksestä kohti Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tilaa (alunperin State of Urgency, kirjoittajan oma käännös).

State of Urgency -käsite tuli esille elokuun lopulla saaristomerellä järjestetyn kansainvälisen Contemporary Art Archipelago -näyttelyn päätösseminaarissa. Paikalla oli joukko arvostettuja kansainvälisiä taiteilijoita, taidekuraattoreita ja kirjoittajia. State of Urgency kuvasi paikalla olleiden mukaan kansainvälisen taiteen kentän ajankohtaista tilannetta ja ilmapiiriä.

Taloudellisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen rakenteiden kriisiytyminen on tosiasia kaikkialla maailmassa. Kriisi synnyttää joko produktiivisia tai kontrolloimattomia, jopa tuhoavia reaktioita. Vielä muotoutumassa oleva käsite State of Urgency tai Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tila tarkoittaa tietoisuutta ympäröivästä tilanteesta, herkyyttä analysoida muutoksia ja kykyä tuottaa rakentavia toimintatapoja. State of Urgency ei rajoitu vain kulttuuriin vaan on ominaista myös aktiivisesti aikaansa seuraavalle politiikalle ja taloudelle.

Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tila ei ole poliittinen ideologia tai moraalinen käyttäytymiskoodi. Yksinkertaisena tavoitteena on lopettaa vallitseva epätietoinen, epäproduktiivinen ja ihmisen/ihmiskunnan kyvykkyyttä vähättelevä aikakausi.

Ulos kuplasta

Kilpailutalous pakottaa kansalaiset ja kaikki keskeiset instituutiomme jatkuvaan hälytystilaan. Elämästä on tullut selviytymistä ja panikointi estää kehityksen päämäärien pohtimisen ja suunnan muuttamisen.

On syytä rauhoittua, kasata ajatuksia ja keskittyä oleellisiin tulevaisuutta määrittäviin kysymyksiin. Mikä on talouskasvun lopullinen päämäärä ja milloin talous on kasvanut riittävästi? Miten on mahdollista että talouden kasvaessakin kansalaisten peruspalvelut heikkenevät ja joudumme säästämään kaikesta siitä mikä lopulta on tärkeintä ihmiselämässä?

Talous ja ansainta ei voi olla elämän tarkoitus, eikä riittävän elintason saavuttamisen jälkeen talouden kasvattamiseksi kannattaisi tehdä suuria uhrauksia. Miksi sitten olemme priorisoineet taloudellisen kasvun tavoittelun akuutin globaalin ympäristökriisin ja ihmiskunnan enemmistön hyvinvoinnin edelle? Miksi kulutuksen kasvattaminen on tärkeämpää kuin hyvä terveydenhoito, koulutus tai kulttuurinen toiminta?

Taloudellinen kasvu on osoittautumassa kuplaksi, joka perustuu poliittisesti ohjattuun varojen siirtoon, pois laadukkaista ja tasa-arvoisista palveluista kohti teknologian, tavaratuotannon ja byrokratian itsetarkoituksellista lisäämistä. Talouden asiantuntijat väittävät aivan tosissaan, että massiivinen kuluttaminen tuottaisi lisää resursseja myös julkisille hyvinvointipalveluille.

Kokemukset kaikkialta maailmasta todistavat, että talouden ja kulutuksen kasvu ei välttämättä tue muuta yhteiskuntaa vaan itseasiassa imee siltä voimavaroja. Talouden pöhöttyessä olemme päätymässä ekonokratiaan ja hämäräperäiseen talouden metafysiikkaan. Talouden teorioita tai toimintatapoja ei tarvitse perustella, talous on itse itsensä syy, seuraus, alku ja lopputulos.

Talouspuheen taustalla vaikuttaa markkinointikoneiston luoma keinotekoinen ja valheellinen käsitys todellisuudesta. Markkinointiviestintä hallitsee median ja kulutusta palvelevan jättimäisen infrastruktuurin kautta lähes koko länsimaista elämänpiiriä.

Kevään eduskuntavaalien tulos osoittaa äänestäjien huomanneen jonkin olevan pahasti pielessä. Valitettavasti kauan lamaannuksissa olleen yhteiskunnallisen keskustelun ja kriittisen ajattelun puutteessa vastarinta voi suuntautua arvaamattomasti, vääriin kohteisiin.

Luovaa hulluutta

Kulttuuri ja taide ovat perinteisesti muodostaneet vaihteohdon materiaaliselle kulutukselle. Kulttuurisella toiminnalla voisikin olla suuri merkitys tuhoavan kehityksen keskeyttäjänä ja tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajana. Paradoksaalisesi kulttuurin käsite pyritään kuitenkin juuri nyt korvaamaan luovuudella ja luovalla taloudella. Talous on ihmiskunnan historiassa usein mahdollistanut taiteeen kukoistuksen, mutta nykyjärjestelmässä taiteella on merkitystä vain taloudellisten voittojen mahdollistajana. Luovan talouden uskotaan tuottavan talouskasvua siinäkin tilanteessa että maapallon resursseihin ja tavaratuotantoon kytkeytyvä kasvu on mahdotonta.

Vaikka luovan talouden, informaatioteknologian vallankumouksen, ja ekologisen heräämisen piti siirtää kulutuksen ja tuotannon painopiste palveluihin ja aineettomiin hyödykkeisiin jo kauan sitten, olemme todistaneet viimeiset vuosikymmenet täysin päinvastaista kehitystä.

Myös toimintojen tehostaminen kääntyy useinmiten täydelliseksi vastakohdakseen paisuttamalla rajattomasti tarpeetonta tavaravirtaa, teknologiaa ja taloushallintoa sekä tekemällä kaikkien muiden alojen osaajista vähitellen tarpeettomia. Sairaat, työttömät, köyhät, nuoret ja vanhat kokevat syystäkin syrjäytyvänsä yhteiskunnasta. Sivuutettuja ja vaijennettuja ovat myös korkeasti koulutetut tutkijat ja taiteilijat, erityisesti ne joilla on perusteltuja mielipiteitä yhteiskunnan kehityksestä.

Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tila

Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tila tarkoittaa koko yhteiskunnassa vallitsevaa henkeä, tilaa ja tilannetta, jossa on todettu että järjestelmän koossapysyminen vaatii akuutisti kaikkien sen jäsenten yhteisiä ponnistuksia. Tärkeintä on hahmottaa elämäämme todellisuutta määrittävät tekijät ja niiden syyt. Yhteiskunnan arvojärjestykset määritellään saadun informaation, ei luuloteltujen uskomusten perusteella. Esimerkiksi taloudellisen kasvun rinnalle on kehitettävä muita yhteiskuntarauhan takeita, sillä kasvu ei välttämättä ole pitkällä tai edes verrattain lyhyellä aikajänteellä mahdollista.

Meidän on ymmärrettävä että suomalaisen yhteiskunnan ydinarvot: sivistys, demokratia, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lain edessä ovat vakavasti uhattuna. Maailmanlaajuinen kilpailutalous ja kulutuskulttuuri ei toimi meidän eduksemme eikä tue meille tärkeitä arvoja.

Maailman johtavien tieteentekijöiden mukaan teknologinen tai taloudellinen kehitys ei riitä torjumaan ihmisen aiheuttamien globaalien ympäristökriisien katastrofaalisia seurauksia vaan meidän on kyettävä tuottamaan koko globaalin yhteisön arvopohjaan vaikuttava kulttuurinen ja sosiaalinen murros. Tämä murros kannattaa toteuttaa silloin kun demokraattisilla valtioilla on vielä mahdollisuus ohjata yhteiskunnallista kehitystä. Kriisiytymisen jatkuessa muutos tapahtuu vahvimman oikeudella.

Ajankohtaisuuden ja tärkeyden tilassa on kiinnostavampaa ja turvallisempaa elää ja tehdä työtä kuin imbesillissä, halpaan tavaraan ja turhaan byrokratiaan tukehtuvassa kulutusyhteiskunnassa. Itseämme ja kulttuuriamme kohtaan tuntemamme halveksunta voi vaihtua ylpeydeksi ja omanarvontunteeksi. Nukumme hyvin, ja kun emme nuku, olemme hereillä.

Antti Majava

Taiteilija

Mustarinda-seuran puheenjohtaja

Lipposen Backmanin realismi

2008-12-09T12:49:00.000-08:00

Lipposen Backmanin realismi

Paavo Lipponen pohtii kolumnissaan EU:n tulevia linjanvetoja (SK 24.10). Sosiaalidemokraattia luulisi kiinnostavan finanssikriisin aiheuttama maailmantalouden uudelleen jäsentyminen, rahoitusalan ajautuminen julkisen talouden ja veronmaksajien holhoukseen. Nyt olisi tilaa määritellä globaalin ja kansallisen talouden normeja uusiksi. Valtapuolueet ovat kuitenkin syöksyneet postmoderniin brändi-, tuote-, visio- ja käsitesekoiluun. Kokoomuksesta tuli työväenpuolue samalla kun raain markkinaliberalismi rantautui Suomeen Lipposen luotsaamin demarivoimin. SDP ei nouse suosta ennekuin siteet puolueen ideologisen rappion arkkitehteihin on katkaistu.

Lipposen EU jargonin takaa erottuu pelkoa herättävä näkymä. Noam Chomsky, Naomi Klein ja Heikki Patomäki näkevät kriisit elimelliseksi osaksi uusliberalistista taloutta. Spekuloimalla luodut romahdukset ja massiiviset varainsiirrot veronmaksajilta finanssipelureille ovat uusliberalismin arkea. Kuten Kari Nars SK:n saman numeron seuraavalla sivulla kirjoittaa, on investointipankkien johtoportaan rajaton ahneus keskeinen syy järjestelmän romahtamiseen. On traagista että Suomen vaikutusvaltaisimman työväenpuolueen lukemattomat entiset ja nykyiset johtohahmot ovat sitoutuneet taloudellisen harvainvallan, köyhiä maita ja ihmisiä sortavan globalisaation ja loputtoman talouskasvun pakkomielteisiin.

Lipponen määrittelee EU:n vuonna 2007 sopiman ilmasto ja energiapaketin ”EU-uskonnon opinkappaleiksi” ja ”ilmastovouhotukseksi”. Päästövähennykset ja etenkin uusiutuvan energian lisäämistavoitteet ovat Lipposen mukaan ”epärealistisia”. Lipposen olisi suotavaa pohtia mitä sana realismi tarkoittaa. Maailman tiedeyhteisö on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta yksimielinen ilmastonmuutoksen hidastamiseen tähtäävien toimien kiireellisyydestä. Lipposen logiikalla politiikan ja talouden sovittamien planeetan kestokykyyn on epärealistista. Tästä seuraa että realistinen politiikka voi pohjata ainoastaan planeettaa koskevan faktatiedon huomiotta jättämiseen tai tiedon muokkaamiseen omaan ideologiaan sopivaksi. Lipposen suosiman uusliberalismin mallimaassa päädyttiin manipuloimaan faktoja muun muassa öljy-yhtiö Exxonin rahoittaman jättimäisen lobbauskampanjan avulla. Nasan johtaviin ilmastotukijoihin kuuluva James Hansen on Yhdysvaltain senaatissa pitämässään puheessa vaatinut kampanjan tulkitsemista rikokseksi ihmiskuntaa vastaan.

Lipposen realismin valtakaudella torpedoitiin Suomen lupaavasti käyntiin lähtenyt uusiutuvien energiateknologioiden kehitystyö. Lipponen pitää edelleen päänsä kylmänä ja vaatii ilmastonmuutoksen peruuttamista finanssikriisiin vedoten.

Mille tiedoille Lipposen realismi pohjaa? Ehkäpä YLE:n M.O.T:n Kylmää vettä kasvihuoneeseen -ohjelman väitteisiin. Toimittaja Jouni Backman kertoo tyydyttävänsä ”ilmastoskeptisten” näkökulmien puutetta mediassa. M.O.T on löytänyt maailmasta kaksi tiedemiestä jotka kertovat maapallon itse asiassa kylmenevän. Molemmat ”skeptiset” tiedemiehet ovat Exxonin lobbauskampanjaa tukevien DeSmogBlog ja Exxonsecrets sivustojen mukaan mukana Exxonin projekteissa. Toinen tiedemiehistä myös pitää kreationismia varteenotettavana vaihtoehtona evoluutioteorialle.

Paavo Lipposta ja Jouni Backmania yhdistää ristiretki uusiutuvia energiamuotoja vastaan. Luonnon, ja sitä tutkivan tieteen on sopeuduttava kaksikon kauan sitten lukkoon lyötyihin mielipiteisiin. Lipponen sentään esiintyy avoimesti energiayhtiöiden neuvonantajana, vaikkakaan ei ehkä ole paras mahdollinen mannekiini tuulivoimaloita internetin aloitussivuillaan mainostavalle Pohjolan voimalle.

Ehdotankin vuoden huuhaa palkintoa jaettavaksi Paavo Lipposelle ja Jouni Backmanille heidän ansioistaan realismin, skeptisyyden, sosiaalidemokratian ja tutkivan journalismin käsitteiden innovatiivisesta hyödyntämisestä energialobbauksen välineinä.

Antti Majava

Sahköautolla päin tuulimyllyjä

2008-12-09T12:34:00.000-08:00

Sähköautolla päin tuulimyllyjä

Kun yhdistää Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu ja Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos –Nyt kirjojen sisällöt, alkaa maailma sähköautojen ympärillä hahmottua. Ideologinen usko kontrolloimattoman talouden luonnonmukaisuuteen on estänyt tehokkaat toimet lämpenemisen hidastamiseksi. Ympäristöpolitiikka on nähty vapaakaupan ja siis globaalin talouden vihollisena. Toisaalta uusliberalismin keulakuva Margaret Thatcher perusti Englannin ensimmäisen ilmastonmuutoksen tutkimusyksikön. Naomi Kleinin kirjan keskeinen väite on, että uusliberalistinen maailmantalous hyötyy katastrofeista ja jopa ruokkii niitä. Ei voi välttyä ”hyötymisen” ajatukselta, kun tajuaa että tietoa ilmastouhasta on ollut, ja mitään sen välttämiseksi ei ole tehty. Ympäristön kannalta oleellisia innovaatioita on jopa tahallisesti torpedoitu.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on siis tehokasta vain talouden syvärakenteisiin asti ulottuvan murroksen kautta. Kyse on myös politiikasta, sillä vastuuton, koko ihmiskunnan tulevaisuudella leikittelevä kasinotalous on poliittinen ideologia.

Sen lisäksi että ilmastonmuutosta pitää kaikin mahdollisin keinoin hidastaa, pitää siihen myös varautua. Paikallinen uusiutuva energiatalous on parasta ehkäisyä ja parasta varautumista. Tuulimyllyt pyörivät kyllä hamaan maailman loppuun asti, samoin sähkömoottorit. Ilmastonmuutoksen riistäytyminen lapasesta näyttää tällä hetkellä jopa todennäköisemmältä, kuin sen hidastuminen. Kaiken uuden teknologian ja energiapolitiikan pitää ottaa tämä huomioon. Ydinvoima ei sovi riskiskenaarioihin ja myös ajatus vetytaloudesta on hasardi. Voi hyvinkin olla, että laajamittaiset toistuvat katastrofit runtelevat jo lähitulevaisuudessa maailmanlaajuiset energia-, logistiikka, ja tietoliikenneverkot ja lamauttavat kokonaisia kansakuntia tai maanosia. Silloin alueellinen energiantuotanto sekä sillä toimiva liikenne ja logistiikkaketju on kultaakin kalliimpi. Puolustusvoimissa tällaisille skenaarioille on aina löytynyt ymmärrystä. Ehkäpä voisi perustaa erityiset Selviytymisvoimat.

Tiedon hankinnasta, hyvien ideoiden heittelemisestä, omasta kekseliäisyydestä, luovasta rakentelusta ja päästöjen minimoinnista pitäisi tehdä kansallisurheilua, jokamieslaji. Toisaalta suuryritykset tulevat jatkossakin tekemään kaikkensa, jotta säilyisimme niistä mahdollisimman riippuvaisina. Omituisella tavalla päättyneet sähköautomarkkinat ovat tästä hyvä esimerkki. Yksinkertaisuudessaan sähköauto merkitsee todellista liikkumisen vapautta, johon liittyy ainutlaatuinen mahdollisuus omavaraisuuteen niin valtioille kuin yksityishenkilöillekin. Sähköä on helppo tuottaa pienellä kalustolla missä tahansa. Riippuvaisuussuhde öljy-yhtiöihin ja siten suureen osaan maailmankaupasta katkeaa. Tämähän on vallankumouksellista jos mikä, eikä ihme että tällaisiin kokeiluihin suhtaudutaan kuin vallankaappausyritykseen

Autoteollisuusyritysten pörssiarvot ovat surkeita niiden liikevaihtoon nähden. Tämä kertoo sijoittajien epäuskosta alaan, kaikki odottavat suurta muutosta. Kuten historia on opettanut, muutos ei välttämättä tarkoita edistystä. Poliittiset etupiirijaot ja voimasuhteet voivat johtaa teknisesti huonon vaihtoehdon muodostumiseen uudeksi standardiksi (vrt. polttomoottori vs. sähkömoottori 1900-luvun alussa). Nyt vääntöä käydään lähinnä hybridien, sähköautojen ja vetyautojen(polttokenno) välillä. Vaikka ladattava sähköauto jo moneen kertaan osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi yksityiskäytössä, eivät sijoittajat ja autonvalmistajat uskalla lyödä päätöksiään lukkoon. Epätietoisuuden tilaa pidetään yllä ilmeisen keinotekoisesti, turvaahan se perinteisten polttomoottoriajoneuvojen valmistuksen ja öljy-yhtiöiden voitot. Toisaalta hybridi-autot voivat olla tarpeellinen välivaihe akkuteknologian kehittyessä.

Ja kuten Risto Isomäki kirjoitti, vedyn käyttöön autoissa liittyy huomattava riski vuodoista. EU.n tutkimusohjelman mukaan pelkän vetyinfran rakentaminen tulisi EU:n tasolla maksamaan yli 60miljardia euroa. Vetyä käyttäisi tällöin 40% EU:n ajoneuvokannasta. http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article62687.ece Lisäksi vedyn valmistaminen ja kuljettaminen kuluttaa energiaa ja vaatii investointeja. Nykyisten polttoaineiden korvaaminen vedyllä on todella kallis ja riskialtis ratkaisu. Vedyn valmistamiseen ja jakeluun tarvittavat rakenteet turvaisivat suuryritysten vallan ja mahdollisuuden kontrolloida polttoainemarkkinoita myös tulevaisuudessa.

Vertailun vuoksi todettakoon, että 60 miljardilla rakennettaisiin EU:ssa 30 1000MW tuulivoimapuistoa, joiden vuotuinen sähkön tuotanto olisi 90TWh/a (Sama kuin suomen sähkönkulutus vuonna 2006). Tällä sähköllä 18 000 0000 sähköcorollaa kulkisi 20 000km vuodessa. Koska tuulisähkö olisi tällöin lähes ilmaista, voitaisiin sähkön (eli polttoaineen) myynnistä saadut tuotot ohjata täysimääräisesti lisätuulivoiman rakentamiseen. Jos sähköllä ajeleminen maksaisi vaikkapa 4€/100km, tuottaisivat nuo 18 miljoonaa Corollaa yli 14 miljardia vuodessa, jolla voitaisiin jälleen kasvattaa maksavien asiakkaiden määrää niin että, seuraavana vuonna käytössä olisi jo 110TWh/a tuulivoimaa, 22miljoonaa Corollaa ja tuotot kasvaisivat 17,6miljardiin. Kun näin jatkuisi 10 vuotta olisi Euroopan henkilöautokanta pitkälti sähköistetty, ajaminen olisi käytännössä ilmaista (maksua tulisi vain voimaloiden ja sähköverkon ylläpidosta) tai vaihtoehtoisesti liikenteestä vapautuisi lähes 100 miljardia euroa vuodessa muuhun käyttöön. Lisäksi autojen akustot palvelisivat valtavana säätövoimapotentiaalina ja ratkaisisivat säätövoimaan liittyvät ongelmat.

Sähköautointoilijan on pakko ottaa kantaa energiapolitiikkaan. Itse en kannata ydinvoiman lisärakentamista. Turvallisempi, kestävämpi, kotimaisempi ratkaisumalli voisi olla seuraava: Energian kokonaiskulutusta lasketaan käyttöä tehostamalla, hinnoittelua tarkastamalla, rakennus- ja yhdyskuntateknisillä ratkaisuilla, lämpöpumppuja lisäämällä sekä joukkoliikennettä ja ajoneuvokantaa uudistamalla 414 terawattitunnista 340 terawattituntiin vuodessa. Nykyisellä ja rakenteilla olevalla ydinvoimalla katetaan kulutuksesta 32%. Kehittyneellä energianvarastointijärjestelmällä varustetulla tuuli ja aurinkovoimaverkostolla tuotetaan 27%. Puun ja biomassan osuutta nostetaan hiukan nykyisestä 32%:iin. Jätteiden ja muun hajoavan aineksen biokaasut kerätään mahdollisimman tarkasti metaanipäästöjen leikkaamiseksi ja biokaasuista saadaan 5% kokonaiskulutuksesta. Vesivoimalla tuotetaan 4%. Fossiilivoimaloita käytetään ainoastaan huoltoseisokkien aikana. Silloinkin pyritään mieluummin ostamaan puhdasta energiaa muualta. Näpertelyt ja pikkukinastelut sikseen, tällä paketilla ollaan jo hyvin lähellä hiilineutraalia taloutta.

Suomen kannattaa laatia energiapolitiikkaansa yhdessä lähialueiden kanssa. Pekkarisen ehdotusta täydelliseen energiaomavaraisuuteen pyrkimisestä ei pitäisi viedä itsepäisyyteen asti. Uusiutuvien paikallisten energialähteiden osuutta voidaan merkittävästi nostaa, jos tuotanto on hajautettu laajalle alueelle. On todennäköistä, että jossain päin Pohjois-Eurooppaa tuulee tai paistaa aina. Lisäksi esimerkiksi vuorovesivoimalat voivat olla tulevaisuudessa merkittävä energianlähde. Suomen kannattaisi olla mukana myös uusia energiateknologioita koskevassa kansainvälisessä kehitystyössä.

Energian varastoinnista on puhuttu aivan liian vähän, valaisevaa tietoa aiheesta löytyy mm. seuraavasta: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2003/T2199.pdf. Tuulienergiaa varastoidaan lämpönä yllätysyllätys esim. Ruotsissa massiivisiin maavarastoihin, kaivanteisiin, louhoksiin, kaivoksiin ym. Sähkön varastointiin on samoin olemassa jo lukuisia valmiita menetelmiä isossakin mittakaavassa. Liikennettä ja sähköautoja ei siis kannata erottaa energiapoliittisesta kokonaisuudesta ja autojenkin akustot on nähtävä osana maanlaajuista energiavarastojen verkostoa.

Kun kysymys säätövoimasta on ratkaistu energian varastoinnilla ja laajalla tuotanto-alueella, on tuulivoima todella edullinen ja riskitön ison mittakaavan energiamuoto.

Jos vaikkapa 20% (600 000kpl) suomalaisesta autokannasta olisi sähköautoja ja niillä ajettaisiin keskimäärin 20 000km vuodessa, meillä olisi kulutushuippuja (jolloin siis ollaan töissä tai kotona saunomassa) tasaamassa noin 500 000 auton akkukapasiteetti, jolla katettaisiin ääritilanteessa koko Suomen sähkönkulutus kahdeksaksi tunniksi.

On käsittämätöntä, että tähän suuntaan ei olla menossa, kun koko edellä kuvattu energiaketju koostuu suomalaisten yritysten ydinosaamisesta, jossa meillä on parhaat kasvun edellytykset. Ydinvoima, hiili ja öljylobbarit pitäisikin kipata pellolle. Kansan syvien rivien pitäisi tiedostaa mikä ratkaisu palvelee ketäkin ja kenen taskuun verorahat lopulta kilahtavat. Suosittelisin suomalaisen uusiutuvan energian yrityksille laajaa kokokansan valistuskampanjaa. Kuten olemme huomanneet, teknologinen huippuosaaminen ei tässä maassa vielä riitä, edistymisen esteet ovat ensisijaisesti vanhaa fossiilitaloutta tekohengittävässä politiikassa.

Uuden vapaan ja vastuullisen elämäntavan symboliksi voisi kehitellä pientuulivoimala – sähköauto pakettia (jonkinlainen Hummerin miehekkäämpi vastakohta). Monet tuulivoimalan ostajat sijoittavat merkittävän summan akkupakkaan, jonka voisi aivan yhtä hyvin sijoittaa myös autoon. Saasteettomasti toimiva, omavarainen loma-asunto ja saasteeton liikkuminen ovat todellista ylellisyyttä ja kadehtimisen arvoista pääomaa. Kyllä kelpaa mökillä ihailla luontoa, kun tietää että elää sen kanssa sopusoinnussa. Toki sopusointu vaatii muitakin hyviä ratkaisuja, kuin pelkästään autoon ja energiantuotantoon liittyvät.

Laajemmassa mittakaavassa uskoisin, että vasta nollapäästöpolitiikka saisi suomalaiset todella innostumaan. Pekkarisen väkinäinen uudistuspakko pitää Suomen häthätää direktiivien puitteissa. Kuitenkin meillä olisi täydet edellytykset pyrkiä paljon pidemmälle, kestävän kehityksen ja sen massiivisten markkinoiden kärkeen.

Antti Majava